Puheenaihe

Tässäkö uusi Angry Birds? Pikku Kakkosesta tuttu animaatiohahmo myyty jo miljardiyleisölle

LAPSIPERHEET Metsämarja ja Antti Aittokosken kehittämä lentokyvytön ja piipittävä animaatiohahmo on myyty jo muun muassa Intiaan, Kiinaan, Brasiliaan, eri puolille Eurooppaa sekä Al Jazeera -kanavalle.

Metsämarja ja Antti Aittokosken Pikkuli-hahmosta on moneksi, kuten kuva kertoo.

Teemu Nurmi

Pikkuli-linnunpoikahahmo pomppii maailmalle kovaa vauhtia. Pikku Kakkosesta tutun Pikkulin animaatiosarjan ensimmäisen tuotantokauden esitysoikeudet myytiin huhtikuussa arabiankieliselle Al Jazeera -kanavalle, joka tavoittaa yli 300 miljoonaa kotitaloutta.

Kesäkuussa uutisoitiin Pikkulin pääsevän esitykseen myös Intiassa, Kiinassa ja Brasiliassa. Pikkuli-sarja on jo pitempään ilostuttanut lapsiperheitä eri puolilla Eurooppaa. Kiinnostus on ollut huimaa etenkin saksankielisillä alueilla.

– Saksalaisten tv-kanavien ostajat kyselevätkin jo, että milloin saatte Pikkulin kakkoskauden ulos, yhdessä miehensä Antin kanssa Pikkulin luonut Metsämarja Aittokoski kertoo.

Pikkuli syntyi vuonna 2011, kun Metsämarja Aittokoski kirjoitti lastenkirjan Lennä Pikkuli, lennä. Sittemmin Pikkuli-maailma on laajentunut muun muassa tv-sarjaan, mobiilipeleihin, laululeikkishowhun sekä lukuisiin erilaisiin Pikkuli-tuotteisiin. Aittokosket eivät suunnitelleet kehittävänsä Pikkulista jättikonseptia. Se oli aluksi vain lastenkirjahamo ja yksi pariskunnan projekteista, joka on saanut kehittyä rauhassa luonnollisella tavalla.

– Pikkulin maailmasta löytyy koko ajan uutta. Mikään ei ole vielä valmista siinä maailmassa, Antti Aittokoski sanoo.

Syksyllä tulee kaksi uutta Pikkuli-kirjaa, joiden taittoa ja graafista ilmettä viimeistellään parhaillaan. Tiimi työstää käsikirjoitusta erillään tv-sarjasta. Aittokosket muistuttavat, että kirja on eri formaatti kuin tv-tuotanto eikä kirja saa olla täynnä still-kuvia sarjasta.

Uusi mobiilipeli ilmestyy niin ikään syksyllä ja jouluksi 2019 kehitellään elokuvaa ranskalaisen yhteistuottajan kanssa. Ranskalaiset haluavat viedä Pikkulin kohderyhmän hitusen vanhempaan ikäluokkaan, mihin liittyy muutostoive hahmojen kommunikoinnista. Pikkuli-hahmothan eivät tv-sarjassa puhu vaan piipittävät ja viestittävät välillä kuvakuplien avulla, mutta elokuvassa tulee olemaan puhedialogia.

– Olin ensin vahvasti sitä vastaan, mutta sitten ajattelin, että elokuvan muoto vaatii sen, että hahmot puhuvat, Metsämarja Aittokoski toteaa.

– Eikä muutos tarkoita sitä, että nyt hahmot puhuvat tauotta vaan Pikkuli perustuu edelleen tunteisiin, vuorovaikutukseen ja toiminnallisuuteen. Lapsi poimii tarinasta tunnepuolen asiat vielä paremmin, kun ei ole dialogia päällä, Antti Aittokoski jatkaa.

Aittokoskille ehkä tärkein puoli Pikkulin tarinan levittämisessä eri puolille maailmaa onkin olla auttamassa lapsia kehittämään sosiaalisia tunnetaitojaan. Käytännön tasolla Aittokosket tekevät Espoon kaupungin kanssa varhaiskasvatuskokeilua, mikä tarkoittaa tv-sarjan jaksojen hyödyntämistä tunnetaitojen opettamisessa. Metsämarja Aittokoski kertoo saaneensa usealta autistisen lapsen vanhemmalta viestiä siitä, miten Pikkuli on auttanut lasta kommunikoimaan.

– Kertoohan alkuperäinen tarinakin oppimisvaikeuksista ja oman oppimistavan löytämisestä. Vaikka emme ole tehneet opetustelevisiosarjaa, on Pikkuli kuitenkin auttanut monia tunne-elämän vaikeuksissa, Antti Aittokoski iloitsee.

Aittokosket ovat kiertäneet Suomea hieman yli vuoden Pikkuli-laululeikkishowlla, joka vie Pikkulin tekijät niin lähelle asiakasrajapintaa kuin vain voi mennä. Lapsille on tärkeää tavata tuttu hahmo livenä ja päästä halaamaan sitä. Aittokosket kuulevat samalla palautteen.

– Se on arvokas osa omaa työtä. Ilman sitä jäisimme helposti sivuun aidosta käyttäjäkokemuksesta tässä nykyisessä sähköisen median maailmassa. Olemme vain vähän lirissä livehahmon muodon kanssa, sellaisen pallon kanssa on haastava liikkua. Aluksi livehahmo oli vielä suurempi, mutta se päällä ei mahtunut kulkemaan ovista, Metsämarja ja Antti Aittokoski nauravat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tässäkö uusi vientituote? Lentoaseman unimunat huippusuosittuja17.8.2015 07.00
Suomessa on jo uusi Nokia – tuotti viime kesänä 1,3 miljardia, ja kasvua tuli 14 prosenttia23.6.2018 18.00
Nyt tuli pallivahaa miehille – Tamperelaisten "uusi Nokia" menee kuumille kiville21.7.2016 22.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu