Puheenaihe

Sauli Niinistöltä melkoinen kunnianosoitus Trumputin-varusmiehille: "Ei näky unohdu"

Sauli Niinistö on kirjoittanut sosiaaliseen mediaan tuntojaan.

Päivi Tuovinen / Arkisto

Presidentti Sauli Niinistön urakka Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien isäntänä on nyt ohitse. Tapahtumien päätteeksi Niinistö kirjoitti sosiaaliseen mediaan pitkän kirjoituksen purkaakseen tuntojaan.

Niinistö kertoo olevansa helpottunut siitä, että "ruljanssi" on nyt ohi ja siitä selvittiin.

–  Ja selvittiin, koska suomalaiset ottavat vastuuta, ovat luotettavia. Kunnioittavat kiitokseni kaikille niille tuhansille, jotka eri tehtävissä suoriutuivat jättiurakasta tiukassa aikataulussa. Monet paahtavassa helteessä virka- tai asepuvussa, monet palvelemassa hektistä tiedon välittämistä, jotkut majoittamassa tai kuljettamassa vieraita jne…Niinistö kirjoittaa.

Erityisesti varusmiesten toiminta teki Niinistöön vaikutuksen.

– Näin useita juoksevia varusmiesryhmiä kaupungilla. Vaihtovat kuulemma vahtia. Siis juosten niissä varustuksissa siinä helteessä. Ei näky unohdu, Niinistö kommentoi takaisin eräälle kirjoitukseen kommentoineelle.

Niinistö joutui heti tapaamisen jälkeen tiistaina leikkaukseen, joka oli presidentin kanslian mukaan "pieni päiväkirurginen toimenpide". Toipuminen leikkauksesta kestää noin viikona, eikä hän pysty tänä aikana matkustamaan ulkomaille. Muiden tehtävien hoitaminen jatkuu kuitenkin normaalisti.

– Ihan tuolla alun helpotuksen tunteella en tästä tosin selvinnyt. Tänä aamuna leikkaussalin heräämössä eiliset vielä päässäni jatkuivat, toivottavasti en puhellut isoon ääneen, ainakaan salaisuuksia.

Niinistö ylistää tapahtuman järjestäjien lisäksi myös yleisöä ja mielenosoittajia.

– Moni mielenosoitus perustui hienoon ideaan: ollaankin puolesta, hyvien asioiden puolesta. Minulle oli siitä paljon apua, ei tarvinnut osoittaa vieraita sormella vaan riitti kun viittasi mielenosoituksiin ja kertasi niissä esillä olleet hyvät asiat.

Niinistön mukaan tapaamisen anti maailmalle on hänelle selvää. Nyt suurvaltojen välillä on keskusteluyhteys, ja keskustelua ja sen aiheita voidaan alkaa työstää. Niinistö kertoo olevansa toiveikas erityisesti asevalvonnan, aseistariisunnan ja strategisen vakauden kehittämisestä.

Niinistön kirjoituksen pääset lukemaan tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Niinistö: Trump ja Putin eivät keskustelleet ollenkaan Euroopan esille nostamista huolista16.7.2018 21.48
Poliisi Trumpin ja Putinin mentyä: "Kaikki varmasti tiesivät, minkä takia siellä seisottiin"17.7.2018 20.20
Trump vaati massiiviset turvatoimet Kalastajatorpalle – näin presidentin yöpyminen sujui: "Tämä oli meillekin iso juttu"17.7.2018 19.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu