Puheenaihe

Hyönteistutkija tyrmää ampiaisten valepesät ja vedellä täytetyt muovipussit – HS: Tämä kikka sen sijaan rauhoittaa niitä

Ampiaisia voi hillitä tarjoamalla niille ruokaa.

Sirpa Repo

Hyönteisasiantuntija Jouni Sorvarin mukaan ampiaisten hillitsemiseen tarkoitetut virkkaamalla tai suodatinpussista tehdyt valepesät ja vedellä täytetyt muovipussit eivät toimi, kertoo Helsingin Sanomat.

– Ampiaisilla on valtavan hyvä hajuaisti, ihan eri tasoa kuin ihmisellä. Ne erottavat valepesän oikeasta samalla tarkkuudella kun ihminen erottaa kallion kerrostalosta, hän kertoo HS:lle.

Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitoksen apulaisprofessorina työskentelevä Sorvari kertoo, että ampiaiset ovat väärinymmärretty laji, joka tulee ihmisen lähelle vain kerätäkseen toukilleen ravintoa.

Sorvarilla on tarjota ampiaisten aggressioon myös vinkki: ampiaiset muuttuvat rauhallisemmiksi, kun niille tarjoaa ruokaa. Terassipöydästä muutaman metrin päähän asetettava vadillinen ylikypsiä omenia tai lihapitoisten ruokien tähteitä toimii mainiosti.

Sorvari muistuttaa, että paras keino yhdessä elämiseen on antaa ampiaisten olla ja pesiä rauhassa.

Oletko saanut ampiaiset karkotettua valepesillä?

En
58% (818 ääntä)
Kyllä
42% (589 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1407

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Adrenaliinikynät kortilla apteekeissa – ampiaiset vaikuttavat kysyntään25.7.2018 21.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu