Puheenaihe

Tokmannin vaivihkainen vyörytys ruokakaupassa jatkuu – uudistettu tuoreruokamyymälä avattiin

Tokmanni on laajentanut tuoretuotteidensa tarjontaa. Kuva on äskettäin uudistetusta Järvenpään myymälästä.

Hämäläinen, Jyrki

Tokmanni-ketju jatkaa laajenemistaan ruokakauppiaana. Tokmanni avaa ensi viikon torstaina Maskussa uuden tuoreruokaosaston laajennuksen, joka on lajissaan 8:s ketjun kaupoissa.

Tokmanneja on yhteensä 177. Niistä 12 myy tuoretuotteita.

Maskussa myymälän tuotevalikoimia laajennetaan sadoilla uusilla tuotteilla, kuten leikkeleillä ja leivänpäällisillä sekä paikallisilla elintarvikkeilla. Samalla tuotteiden sijoittelua myymälässä uudistetaan asiakastyytyväisyyden kehittämiseksi.

– Asiakkaillemme haluamme tarjota paitsi monipuolisen tuotevalikoiman ja halvat hinnat, myös erittäin viihtyisän ostokokemuksen. Ruokaosaston uudistusten myötä asiakkaat voivat tehdä ostoksia helposti aiempaa avarammassa, helppokulkuisemmassa ja valikoimiltaan kattavammassa Tokmannissa, kauppaketjun myyntijohtaja Mathias Kivikoski kertoo tiedotteessaan.

Talousmedioissa on arvailtu, että Tokmanni rakentaisi myymälöistään valtakunnallista kilpailijaa K- ja S-ryhmälle sekä Lidlille.

Tokmannista on vastattu, että myymälöitä uudistetaan, koska ne ovat olleet selvästi vanhentuneita.

– Emme ole tehneet päätöstä siitä, että alkaisimme rakentaa ruokakauppaa, mutta tässäkin kuuntelemme tarkkaan asiakkaitamme, Tokmannin uusi toimitusjohtaja Mika Rautiainen sanoi Kauppalehdelle kesäkuussa.

Rautiainen työskenteli lähes 30 vuotta Keskossa, jossa hän kehitteli johtotasolla ruokakaupan konsepteja.

OIKAISU 15.8. klo 8.59: Muokattu jutun otsikkoa ja tekstiä. Maskun Tokmanni on kahdeksas Tokmannin ruokaosaston uudistuksen kokenut myymälä, ei 13:s, kuten jutussa alunperin todettiin. Maskun Tokmanni on samalla yksi Tokmannin 12:sta tuore-elintarvikkeita myyvistä myymälöistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Yllättääkö Tokmanni kilpailijat? – TE: Lidl, S-ryhmä ja Kesko saavat olla varuillaan20.6.2018 10.20
Tokmannin konsti tepsi Helsingissäkin – ämpärikampanja toi miljoonamyynnin22.11.2017 14.01
Täällä on Suomen pieni talousihme: Tokmannista se alkoi 2006 – nyt kunta lyö työpaikoissa etelän isot kaupungitkin21.9.2017 06.35
Tokmannin kurssi laski tulosvaroituksen jälkeen – KL: Ex-omistaja huolissaan: "Elämäntyötäni tuhotaan"16.6.2017 18.50
Tokmanni myi energiajuomia 9-vuotiaille – Äidiltä täyslaidallinen: "Edesvastuutonta"5.5.2018 08.25
Tokmanni avaa uuden myymälän ydinkeskustaan – sijoittuu entisen Anttilan paikalle1.6.2017 10.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu