Puheenaihe

Kuvat: Näin Helsingissä jonotettiin 15 euron puuroaamupalaa – "Tunti meni ja kahvi loppui kesken"

Viime viikolla Tannerin kehuttua aamupalaa sai odottaa tunnin.

Lukijan kuva

Helsingin Sörnäisissä toimivan ravintola Tannerin aamupalasta on tullut pienoinen hitti kovasta hinnasta huolimatta.

Helsingin Uutiset kertoi eilen, että Tanner myy kahta eri aamupalaa. Pienemmän aamupalan hinta on 10 euroa ja isommasta pitää maksaa 15 euroa.

– Pieneen aamiaiseen kuuluu tuorepuuro, tuorepuristettu mehu ja Helsingin Kahvipaahtimon kahvi, jotka ovat kaikki kalliita komponentteja. Kun tähän lisätään hyvä palvelu, niin hinta on kohdallaan, perusteli Maya Talas Helsingin Uutisille.

Tannerissa viime viikon tiistaina käynyt asiakas kertoo HU:lle, että aamupalaa joutui jonottamaan noin tunnin.

– Ensin meni puoli tuntia kassalle jonottaessa ja sitten ruokaa joutui odottamaan pöydässä toiset puoli tuntia.

Asiakkaita oli ravintolassa aamutuimaan niin paljon, että kahvikin loppui hetkeksi kesken.

Vaikka paikka oli erittäin ruuhkainen, oli 15 euron aamupala silti naisen mukaan makoisa. 

– Myös palvelu oli ystävällistä. Kahviakin lopulta sai ennen ruuan valmistumista.

LUE MYÖS: Helsinkiläisravintolan 10 euron puuroaamiaisesta nousi kohu – "Kun tähän lisätään hyvä palvelu, niin hinta on kohdallaan"

Maksaisitko 15 euroa aamupalasta?

En
89% (67 ääntä)
Kyllä
11% (8 ääntä)
Ääniä yhteensä: 75

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Helsinkiläisravintolan 10 euron puuroaamiaisesta nousi kohu – "Kun tähän lisätään hyvä palvelu, niin hinta on kohdallaan"4.9.2018 20.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu