Puheenaihe

Liikennekaaos uhkaa levitä Helsingissä, Hämeentien bussikatua lykättävä – poliitikot varoittavat Hesarissa

Tukholmankadun molemmin puolin rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet. Ajoradat päällystetään uudelleen ja bussiliikenteen sujuvuutta parannetaan uusilla kaista- ja pysäkkijärjestelyillä. Lisäksi uusitaan muun muassa vesijohtoja.

Jussi Vehkasalo

Mikäli Helsinki ei ala koordinoida isoja tieremonttejaan paremmin, uhkaa kaupungin keskusta jäädä mottiin. Näin kirjoittavat apulaispormestari Pia Pakarinen (kok.) ja kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Risto Rautava (kok.) Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.

Kirjoittajat toteavat, että liikenne on jo tietöiden takia pahasti sumppuuntunut läntisessä Helsingissä.

Sumpulla tarkoitettaneen erityisesti Mechelininkadun ja Tukholmankadun töitä, jotka aiheuttavat laajalti ruuhkia.

Helsingin Uutiset kertoi äskettäin, että Tukholmankadun remontti on kolmisen kuukautta myöhässä. Töitä hidastaa se, että vanhojen katujen alta voi käytännössä löytyä "mitä vain".

Rautavan ja Pakarisen mukaan nyt pitäisi lykätä Hämeentien muuttamista joukkoliikennekaduksi. Kaupungin suunnitelman mukaan Hämeentien sulkeminen yksityisautoilta ja pyöräteiden rakentaminen alkaisi jo ensi vuonna. Kirjoittajat aloittaisivat hankkeen vasta uuden Hakaniemensillan ja Hakaniemenrannan muiden hankkeiden valmistuttua.

– Todellinen liikennekaaos uhkaa seuraavaksi itäistä kantakaupunkia, jossa ovat rakentumassa noin kymmenen vuoden aikana muun muassa Kruunu­sillat, Hakaniementorin pysäköintiluola, Hakaniemensillan peruskorjaus, Hakaniemenranta hotelleineen ja Hakaniemen­kadun uusi jätevesipumppaamo. Paitsi katutyöt myös jokainen rakennus- ja peruskorjaushanke vaikuttaa väistämättä liikenteeseen.

– Mikäli keskustaan pääseminen tehdään yhä vaikeammaksi, keskustan elinvoimaisuus – yritystoiminta ja kaupunkilaisten liikkuminen – uhkaa näivettyä. Julkista liikennettä ja pyöräilyverkkoa kehitettäessä ei voida sulkea tai kaventaa kaikkia väyliä yhtä aikaa, vaan tarvitaan jaksotusta. Hämeentien sulkemiselle henkilöautoliikenteeltä ei ole perusteita lähivuosina, Pakarinen ja Rautava esittävät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Liikennettä ruuhkauttava tietyömaa myöhässä kuukausia – "Tämä on maanrakentamisen arkea Helsingin keskustassa"29.8.2018 19.15
Myös ambulanssit jumittavat tietyömaiden takia – "Ei siinä auta kuin jonotella, koska autot eivät pysty väistämään"29.8.2018 19.35
Mechelininkadun remontti kestää vielä useita kuukausia – "Erittäin haasteellinen"17.7.2018 13.05
Tukholmankadun remontti sekoittaa liikennettä puoli vuotta4.1.2018 07.15
Bussikuskien ja matkustajien välillä jo kärhämiä, kun liikenne ei toimi – "Kaikki yritetään hoitaa mahdollisimman halvalla"27.9.2017 06.30

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu