Puheenaihe

IL: Vihreiden Jani Toivola nostaa 329 eurolla korotettua kulukorvausta tyhjän asunnon perusteella – näin kansanedustaja selittää

Jani Toivola omistaa asunnon Riihimäeltä.

Arkisto / Jasmin Kareinen

Kansanedustaja Jani Toivola (vihr.) nostaa Iltalehden mukaan eduskunnalta korotettua kulukorvausta Riihimäen varuskunta-alueella sijaitsevasta tyhjillään olevasta asunnostaan, vaikka asuukin tyttärensä kanssa Helsingissä.

Eduskunnalle tekemänsä asuinkuntailmoituksen perusteella Toivolalle on maksettu huhtikuusta 2016 alkaen korotettua kulukorvausta 1 315,75 euroa kuukaudessa. Alle 30 kilometrin päässä asuvat edustajat saavat kulukorvausta 986,81 euroa kuukaudessa. Toivolan järjestelystä saama lisäkorvaus on 329 euroa.

Muun muassa eduskunnan kotisivuilla Toivola on kuitenkin ilmoittanut kotikaupungikseen Helsingin.

Iltalehden tavoittama Toivola kertoo, ettei hän ole halunnut nostaa esille Riihimäen kotiaan yksityisyyden rajaamisen takia. Toivolan mukaan hänen ja hänen tyttärensä virallinen pysyvä osoite on Riihimäellä maaliskuusta 2016 alkaen.

– Samaan aikaan meillä on ollut virallinen väliaikainen osoite Helsingissä ja tätä myöten toinen koti Helsingissä, hän sanoo.

Hän mainitsee myös, että Toivolan töiden sekä tyttären päivähoidon vuoksi he viettävät suuren osan ajastaan Helsigissä. Myös arjen tukiverkot ovat siellä.

– Olen käsittääkseni toiminut niin kuin pitääkin. Tilanne ei ole muuttunut tuosta maaliskuun 2016 ilmoituksesta, Toivola toteaa.

Asuntoa on yritetty myydä parin vuoden ajan, mutta toistaiseksi se ei ole mennyt kaupaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Yli 1 000 kertaa taksilla matkustanut Jani Toivola: "Olen tehnyt valinnan ja seison sen takana"17.9.2018 18.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu