Puheenaihe

Lähes puolet suomalaisista aikoo loikata työpaikastaan – nämä yritykset kiinnostavat nyt eniten

Kuvituskuva.

 

Riitta Ketola / Arkisto

Peräti 42 prosenttia suomalaisista suunnittelee vaihtavansa työpaikkaa seuraavan vuoden kuluessa. Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on työpaikkavaihtajien luvattu maa, sillä esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vaihtajien osuus on vain kolmasosa kaikista työntekijöistä.

Tiedot käyvät ilmi tutkimusyritys Universumin toteuttamasta ammattilaistutkimuksesta.

Samalla tutkimuksessa selvitettiin myös vastaajien mielestä ihanteellisimmat työnantajat.

Kaupallisen alan ammattilaisten ihannetyönantajien kärkeen nousi Finnair, toiseksi kapusi Fazer ja kolmanneksi tippui edellisen vuoden kärkipaikalta Kone. Ihannetyönantajien listalla suurimpia nousijoita olivat Veikkaus, Deloitte sekä Finanssivalvonta.

Tutkimuksessa julkaistusta onnellisuusindeksistä paljastuu myös, että onnellisimmat työntekijät ovat perusteollisuuden, rakennusteollisuuden sekä maatalouden aloilla.

Tutkimustuloksista käy lisäksi ilmi, että suomalaiset eri alojen ammattilaiset kaipaavat edelleen uraltaan merkityksellisyyttä sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Työn ominaisuuksista tärkeimmät olivat monipuoliset työtehtävät, kilpailukykyinen palkkaus sekä työnantajalta saatava luottamus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu