Puheenaihe

Helsingin valtuusto päättää tänään huumeiden piikitystiloista – "Riskit liittyvät rikollisuuteen"

Helsingin kaupunginvaltuustossa käsitellään tänään aloitetta suonensisäisten huumeiden käyttäjille tarkoitetuista piikitystiloista. – 

ESM arkisto

Helsingin kaupunginvaltuusto päättää tänään, ryhdytäänkö huumeiden käyttäjille rakentamaan turvallisia käyttötiloja. Kaupunginvaltuutettu ja neurologian erikoislääkäri Kati Juva (vihr.) jätti asiasta aloitteen viime maaliskuussa.

Syy aloitteen jättämiselle on Juvan mukaan se, että suonensisäisten huumeiden käyttö aiheuttaa terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia huumeiden käyttäjille. Juva katsoo, että terveysriskit lisääntyvät merkittävästi muun muassa likaisista neuloista. 

– Piikitystilat ovat lisäksi epähygieenisiä, pimeitä ja kylmiä, Juva perustelee aloitettaan.

Juva on huolissaan siitä, että piikittämisen sosiaaliset riskit liittyvät rikollisuuteen ja mahdolliseen häiriökäyttäytymiseen.

Esimerkiksi Malmin Kelan vessat on toistuvasti jouduttu sulkemaan huumeidenkäytön takia

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Huumeiden piikitykseen aiotaan osoittaa oma tila Helsingissä – Malmin Kelan vessan kaltaisista tilanteista halutaan eroon15.6.2018 15.40
Huumeiden piikitykseen ehdotetaan turvallisia tiloja – Kelan vessoista tuli varoittava esimerkki13.4.2018 19.45
Mielipide: Turvallinen piikitysasema vähentäisi huumehaittoja Helsingissä14.2.2018 18.50
Kela sulki taas yleisövessansa – päällikkö: "Piikittämässä kävi peräkkäin jopa useampi henkilö"9.2.2018 19.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu