Puheenaihe

Kaavapäällikkö myöntää: KHO:n päätökset ovat hankala paikka – ”Nyt sitten tiivistetään Helsinkiä”

Korkeimman hallinto-oikeuden tortaina antama päätös merkitsee sitä, että täydennysrakentaminen tehostuu Helsingissä. Yksi tiiviimmän rakentamisen kohteista on Kontula. – 

Päivi Tuovinen / Arkisto

Korkeimman hallinto-oikeuden tänään tekemä kielteinen päätös useista Helsingin kaavoitushankkeista johtaa vanhojen, jo olemassa olevien asuinalueiden entistä tiiviimpään rakentamiseen.

– Varmasti tämä luo osaltaan painetta siihen, että monessa kaupunginosassa rakennetaan jatkossa aiempaa tiiviimmin, myöntää Helsingin kaupungin yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen.

– Toisaalta joka tapauksessa olisimme täydennysrakentaneet asemien ympäristöä ja solmukohtia. Nähtäväksi sitten jää, riittääkö se lähivuosina kattamaan asuntotuotannon tarpeet.

Täydennysrakentaminen kohdistuu Mannisen mukaan Helsingissä 2020-luvulla etenkin Malmin keskustaan, Kontula-Mellunmäen alueelle sekä Malminkartanoon ja Kannelmäkeen.

– Oulunkylä puolestaan voi olla esimerkki purkavasta rakentamisesta. Siellä olemme kehottaneet taloyhtiötä miettimään, kannattaisiko purkaa huonokuntoinen talo sen sijaan, että kohde peruskorjattaisiin, Manninen kertoo.

Täydennysrakentaminen koskee myös Pukinmäkeä ja Puistolan aseman ympäristöä. Metroradan varresta tiivistämisen varaa löytyy varsinkin Herttoniemestä ja Vuosaaresta.

KHO kumosi useita kiisteltyjä kohteita Helsingin yleiskaavasta. Kumottuihin kaavoitushankkeisiin kuuluvat muun muassa Keskuspuiston, Tuomarinkylän peltojen ja Vartiosaaren rakentaminen.

Manninen myöntää, että hylätyt hankkeet ovat tärkeitä.

– Kieltämättä yleiskaavasta kumottiin suhteellisen merkittäviä osia, mutta nyt sitten pitää edetä muulla tavoin, esimerkiksi yleiskaavan toteuttamisen ensimmäisen vaiheen kautta, Manninen kertoo.

Tämä suunnitelma koskee Tuusulanväylän ja Vihdintien bulevardeja sekä Malmin lentokenttää.

– Vartiosaaren kohdalla pitää muistaa, että vanha yleiskaava on edelleen voimassa eli nyt sitten palataan tavallaan suunnittelun alkupisteeseen, Manninen arvioi.

Manninen ei pidä KHO:n päätöstä merkkinä Helsingin kaupungin kaavoitustyön epäonnistumisesta.

– Pitää muistaa, että meillä on takanamme kaupunginvaltuuston päätös kaavoituksen strategisista tavoitteista. On siis kaupungin tahto, että Helsinkiä kehitetään näiden rakennushankkeiden avulla, Manninen muistuttaa.

– Kyse on kuitenkin 10-15 vuoden päästä toteutettavista hankkeista, joten en näkisi KHO:n pätöstä kovin dramaattisena lähivuosien kaavoituksen kannalta. Näihin nyt hylättyihin hankkeisiin palataan tavalla tai toisella sitten myöhemmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Asukkaat riemuitsevat – KHO torppasi useat kiistellyt rakentamishankkeet Helsingissä, sen sijaan Malmin kentän puolustajille pettymys8.11.2018 11.00
Helsinki ei pidä KHO:n kaavapäätöstä merkittävänä – näitä jättihankkeita jatketaan8.11.2018 12.59

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu