Minne mennä

Messukeskuksen massiivinen sisähuvipuisto aukeaa joulun jälkeen

Messukeskuksen sisähuvipuistossa piisaa monenlaista metkaa tekemistä.

Harri A. Sundell

Suomen suurin sisähuvipuisto aukeaa jälleen Messukeskukseen (Messuaukio 1) 26. joulukuuta. Sisähuvipuistossa voi liikkua ja temmeltää sydämensä kyllyydestä, koko perheen tapahtuma on kasvanut ja monipuolistunut entisestään. Sisähuvipuisto on auki loppiaiseen eli 6. tammikuuta 2019 asti.

Sisähuvipuisto on jaettu teemoittain neljään alueeseen:

Sporttialueella voi kokeilla esimerkiksi benjijuoksua, kuplapalloja, tarkkuuspalloa, kikkatikkaita, rodeohärkää tai vaikka sumopainia.

Pelialueella taktiikkojaan voi hioa ainakin Neuron Race -pelissä, ilmakiekossa, nopeustestissä, jättidartsissa tai taikapallojen ja pöytäfutiksen parissa.

Pomppulinnataivaassa on kymmenittäin erilaisia pomppulinnoja, ja pomppimaan pääsevät sekä lapset että aikuiset.

Taaperoalue on varattu pienimmälle messuväelle omaksi rauhalliseksi nurkkaukseksi, jossa voi touhuta turvallisesti jäämättä vauhdikkaampien aktiviteettien jalkoihin. Tapahtuma on täysin maksuton alle 2-vuotiaille lapsille.

Lisätiedot ja aukioloajat: www.sisahuvipuisto.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu