Puheenaihe

Hanna jäi yksin pienten lasten kanssa, kun 44-vuotias aviomies Pasi kuoli yllättäen – nuorten leskien tukiryhmä auttaa nyt, mutta helppoa surun läpi eläminen ei ole

LESKET Leskeksi jäänyt Hanna Mäkinen mietti aluksi, ettei elämästä tule enää yhtään mitään. Nyt hän pystyy jo ajattelemaan, että he elävät lasten kanssa kaikesta huolimatta hyvää elämää.

Viljo on kovasti isänsä näköinen, mikä on katkeransuloista. Pelkään, että joskus tulee päivä, jolloin mietin, tuliko ovesta sisään Pasi vai Viljo, Hanna Mäkinen sanoo.

Pia Hyle

Hanna Mäkinen menetti miehensä Pasin elokuussa 2017. Tänä vuonna hän vietto toista jouluaan yksin lastensa Kiian,5 ja Viljon, 3 kanssa.

On aika rakentaa perheelle uusia jouluperinteitä, sillä viime jouluna koko kolmikko oli oksennustaudissa.

– Minä sairastuin viimeisenä ja olin aika poikki, kun oksenteleminen loppui. Siinä lapset sitten mittailivat minulta kuumetta joululahjaksi saamallaan lääkärisetillä, Mäkinen muistelee Aamuposti-lehdelle.

Kynnys pyytää apua joltakin ulkopuoliselta oli korkea, kun tietää miten perhekeskeinen juhla joulu on.

– Jälkeenpäin ajatellen sairastumiseni oli paras joululahja, mitä saatoin saada. Olin pitkään murehtinut, miten pärjäisin lasten kanssa yksin, jos sairastun, mutta pärjäsin ihan hyvin.

Menetin mieheni vähän niin kuin kaksi kertaa."

Aviopuolison kuoleminen sairauskohtaukseen vain 44-vuotiaana oli kova paikka. Riihimäkeläinen Hanna Mäkinen oli aluksi seitsemän kuukautta sairaslomalla Helsingissä sijaitsevalta työpaikaltaan.

– Tajusin, etten ole työkykyinen, kun ajoin tuossa liikenneympyrässä kolmatta kierrosta muistamatta, mihin olin menossa, hän sanoo Aamupostin haastattelussa.

Kamalimmalta ovat tuntuneet yksinäiset illat, jolloin lapset ovat jo nukkumassa. Ne olivat aikaisemmin Hannan ja Pasin yhteistä aikaa. Vaikeaa oli myös aviopuolison tavaroiden läpikäyminen.

– Sanoin ystävillemme, että akkuporakoneita löytyy varmaan seitsemän, mutta niitä oli viisi. En pysty enää kysymään, miksi hän oli säästänyt ne kaikki.

Perhe on saanut apua sekä perheneuvolasta että kotipalvelusta. Pasin serkku on käynyt auttamassa käytännön asioissa, kuten hiirien häätämisessä ullakolta.

Pasin isä oli korvaamaton tuki miniälleen, mutta hänkin menehtyi neljä kuukautta poikansa jälkeen.

– Menetin mieheni vähän niin kuin kaksi kertaa.

Yhdessä toisen riihimäkeläisen leskinaisen kanssa Mäkinen on perustanut Riihimäen nuorten leskien vertaistukiryhmän. Naisella on saman ikäinen tytär kuin Mäkisellä, itse asiassa tytöt ovat pienempinä käyneet isiensä kanssa samassa musiikkileikkikoulussa.

– Se ei ole kuitenkaan sama asia kuin vanhemmuuden jakaminen. Ennen saatoin lähettää Pasille tekstarin, että katso mitä lapsesi on taas tehnyt.

Nuori leski luottaa kuitenkin, että lasten isä näkee jotenkin jostain, miten lapset kasvavat ja kehittyvät.

– Onneksi meillä on tallella paljon kuvia ja videoita, missä Pasi touhuaa lasten kanssa. Sattuu ihan hirveästi, että lapsilta on viety sellainen isä.

Hanna Mäkinen on tehnyt paljon töitä surunsa työstämisessä. Hän on muun muassa käynyt lasten kanssa sellaisissa paikoissa, joissa he kävivät Pasin kanssa jo ennen lasten syntymää. Hän on myös puhunut isän kuolemasta lasten kanssa avoimesti ja tehnyt hautajaisista kuvakirjan.

– Kuvakirjan teko oli aivan kauheaa. Oli myös sydäntä särkevää katsoa vierestä, kun neljävuotiaat tytöt vertailivat isiensä hautajaiskuvia vertaistukiryhmän tapaamisessa.

Pasin kuva on ollut välillä tosi klähmäinen, kun Viljo on syöttänyt kuvalle korviketta tuttipullosta."

Ennen lasten syntymää Hanna ja Pasi viettivät joulut kaukana asuvien sukulaisten luona kyläillen.

– Vasta kun Viljo syntyi, aloimme viettää joulua kotona. Tosin ensimmäisenä jouluna sairastimme vesirokon.

Tämä joulu oli Mäkisen perheen ensimmäinen joulu uudessa kodissa Kumpulassa.

– En halua ottaa tästäkään joulusta mitään stressiä. Siitä tulee parempi, kun ei suunnittele valmiiksi.

Hanna Mäkisen mukaan juhlapyhiin pystyy valmistautumaan henkisesti, mutta pienet muistutukset Pasista tulevat yllättäen ja lyövät vyön alle.

– Kun esimerkiksi postissa tuli jonkun vaatekaupan alennuskuponkeja, joista yksi oli miehille, yksi naisille ja yksi lapsille, mietin, miksei siinä voinut lukea vain aikuisille.

Viime vuonna sekä isin että vaarin kuvat nostettiin myös joulupöytään.

– Kiia sanoi, että älä laita joulukinkkua isän eteen tai hän syö kaiken. Pasin kuva on ollut välillä tosi klähmäinen, kun Viljo on syöttänyt kuvalle korviketta tuttipullosta.

Tämän haastattelun julkaisi ensin Aamuposti.

Suomen Nuoret Lesket ry

  • Suomessa on yli 50 000 työikäistä leskeä. Vuosittain leskeytyy noin 4 500 työikäistä henkilöä. Todellisuudessa määrä on suurempi, koska tilastoihin ei merkitä avoliitosta leskeytyneitä.
  • Suomen nuoret lesket ry on työikäisten leskien ja leskiperheiden vertaistukiyhdistys, joka on perustettu vuonna 2009. Yhdistys järjestää vertaistukitoimintaa ja tarjoaa neuvontaa leskeyteen liittyvissä asioissa.
  • Suomen nuoret lesket ry pyrkii vaikuttamaan leskien ja leskiperheiden oikeudelliseen ja taloudelliseen asemaan liittyviin epäkohtiin. Yhdistys myös kouluttaa ja toimii kokemusasiantuntijana leskeyteen liittyvissä asioissa.
Lähde: Suomen Nuoret Lesket ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

”Olisi helpompaa olla sinkku kuin leski” – Hanna, 39, menetti elämänsä rakkauden5.11.2016 07.20
Leskeksi jäänyt Janne Virtanen kertoo, millaista oli tehdä Uusi Päivä -sarja loppuun asti suuren surun keskellä – IL: "Oli tavallaan pelastus, että sain keskittyä työntekoon"22.8.2018 21.02
Kaksi kertaa leskeksi jäänyt Salme: ”Juhlapäivinä olen aina yksinäisin”16.10.2016 10.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu