Puheenaihe

Onko 2 kertaa viikossa riittävästi? – lähes puolet suomalaisista vähentäisi Postin jakelupäiviä

Kuvituskuva.

Teemu Vestovuo

Reilusti yli puolet eli 67 prosenttia Postin kyselyyn vastanneista päättäjistä on sitä mieltä, että kirjepostin jakeluun riittäisi jatkossa kaksi tai kolme päivää viikossa. Myös kuluttajista lähes puolet eli 45 % kannattaa jakelupäivien vähentämistä.

Kyselyssä kysyttiin myös kantaa siihen, pitäisikö kirjeiden ja lehtien jakelua tarvittaessa tukea verovaroista. Nykyisin Posti toimii markkinaehtoisesti ja ainoana pohjoismaisena postina täysin ilman julkista tukea.

Kuluttajien (62%) ja päättäjien (65%) mielestä Postin toimintaa pitäisi uudistaa niin, että se pysyisi taloudellisesti kannattavana, eikä siihen käytettäisi verovaroja.

Veronmaksajilta perittävä postivero tai valtion budjettirahoitus katsottiin mahdolliseksi, jos kirjeiden ja lehtien jakelu joudutaan jostain syystä turvaamaan. Tätä mieltä oli päättäjistä 58 prosenttia ja kuluttajista täysin tai osittain samaa mieltä 50 prosenttia.

Kuluttajista 44 % kannatti myös, että sanomalehtien jakelua voitaisiin tukea valtion maksaman kuljetustuen avulla.

– Kysely osoittaa, että kansalaiset haluaisivat postinjakelun toimivan jatkossakin ensisijaisesti markkinaehtoisuuden pohjalta kuten nykyisin. Valtiontuelle tai erilliselle verolle löytyy kuitenkin laajaa kannatusta jakelun turvaamiseksi tulevaisuudessa. Digitalisaatio ja asiakkaiden käyttäytymisen muutos ovat puolittaneet postivolyymit ja lähivuosina volyymien lasku uhkaa kiihtyä. Tämä aiheuttaa aiempaakin voimakkaamman tarpeen alentaa kustannuksia. Lähivuosina lehtien viisipäiväisen jakelun ylläpitäminen koko maassa voi edellyttää julkista tukea, sanoo postipalveluista vastaava johtaja Yrjö Eskola Postista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Älä hyväksy, älä klikkaa! Postin nimissä leviää äärimmäisen taitavia huijausviestejä – tässä esimerkki8.1.2019 14.31

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu