Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Helsinkiin rakennetaan 118000 euron hintaisia parkkipaikkoja – yhteyteen myös viinikellari

RAKENTAMINEN Katajanokan Kasinoparkin rakentaminen sulki Satamakatua. Asuntoja odotetaan vielä.

Satamakadun pohjoispää on suljettu kaikelta liikenteeltä syksyyn asti. Osin huputettu talo on Asunto-osakeyhtiö Kasinoranta.

Jussi Vehkasalo

Katajanokan Satamakadun pohjoisosan on vallannut Kasinoparkin työmaa. Kadun alle rakennettavaan pysäköintihalliin tulee 45 autopaikkaa yhteen maanalaiseen tasoon.

Parkkipaikat ovat kiinnostaneet myös ulkopuolisia."

Autohalli palvelee ennen muuta Pauligin entiseen paahtimoon Satamakatu 11:een loppuvuodesta valmistuvan Asunto-osakeyhtiö Kasinorannan asukkaita.

– Kasinoparkkiin laskeutuva ajoluiska alkaa talon Laivastokadun puoleiselta porttikongilta. Ajoluiska on jo talon sisäpihan kohdalla betonikannen alla, joten se ei vähennä pihamaata, kertoo Kasinorantaa rakennuttavan Aalto Real Estate -kiinteistökehitysyhtiön toimitusjohtaja Marko Heino.

Yhden halliparkkipaikan hinta on 118 000 euroa.

– Kasinorantaan valmistuu 44 asuntoa, joista enää kuusi on myymättä. Kasinoparkin parkkipaikat ovat kiinnostaneet myös ulkopuolisia, joten todennäköisesti joku osa niistä myydään ulkopuolisille.

Satamakadun vanhoihin rakennuksiin rakennettavat asunnot eivät ole halvimmasta päästä.

– Kasinorannan asuntojen neliöhinnat ovat 7 000–14 000 euroa. 70 prosentissa asunnoista on merinäköala. Taloon tulee myös kuntosali ja viinikellari, Heino jatkaa.

44 asunnosta enää kuusi on myymättä."

Kirkkohallitus myi muutama vuosi sitten kiinteistönsä osoitteissa Satamakatu 9 ja 11 sekä osoitteissa Luotsikatu 1 ja 1a. Turkin valtio osti Satamakatu 9:n matalamman kerrostalon, jota on Turkin suurlähetystön mukaan jo remontoitu. Suurlähetystön on tarkoitus muuttaa taloon tulevaisuudessa.

Luotsikatu 1:een remontoidaan parhaillaan Asunto-osakeyhtiö Luotsilinnaa. Luotsikatu 1a:n kiinteistön omistaa Kojamo, jonka tarkoituksena on rakentaa kiinteistöön vuokra-asuntoja.

– Luotsikatu 1:n kiinteistöhän on ollut aiemminkin asuinkäytössä, joten se palautetaan nyt asuinkäyttöön. Nämä muut Kirkkohallituksen myymät rakennukset ovat olleet muussa kuin asuinkäytössä, Heino sanoo.

Katajanokalle on valmistumassa lähitulevaisuudessa paljon uusia asuntoja, jotka rakennetaan vanhoihin, muussa kuin asuinkäytössä olleisiin rakennuksiin.

Satamakadun keskivaiheille, Kanavakadun ja Kruunuvuorenkadun rajaamassa korttelissa sijaitsevaan entiseen Keskon pääkonttoriin rakennetaan parhaillaan asuntoja ja hotellia.

Kasinoparkki

Pysäköintilaitos, joka rakennetaan Katajanokalla osoitteessa Satamakatu 9-11 kadun alle.

Pääurakoitsijana toimii YIT Suomi ja hankkeen rakennuttajana Aalto Real Estate.

Työmaan vuoksi Satamakadun pohjoispää on suljettu kokonaan liikenteeltä, myös kevyeltä liikenteeltä. Katu on suljettuna koko rakentamisen ajan loka–marraskuuhun asti.

Ensimmäisen vaiheen rakennustöihin kuuluvat kadun pintarakenteiden poisto, johtolinjojen esiinkaivuu sekä siirto, kaivannon tukiseinät sekä kaivannon kaivuu.

Kun kaivanossa tulee vastaan kalliota, joudutaan työmaalla louhimaan räjäyttämällä. Räjäytyksiä on louhintapäivinä 2–5.

Työmaan vuoksi läheisiin Pormestarinrinteeseen ja Rahapajankatuun on tullut pysäköintikieltoja. Pelastuslaitos kävi kartoittamassa näiden katujen kiinteistöjen saavutettavuutta tikasautolla, ja ilman pysäköintikieltoja auto ei mahdu reitille.

Lähde: www.yit.fi/kasinoparkki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Helsingin keskustaan 800 uutta parkkipaikkaa – luolatyömaalla vältettiin räjäytyksiä päiväuniaikaan12.11.2018 13.49
Parkkipaikoista 70 prosenttia pois, tiemaksut useisiin Suomen kaupunkeihin ja verotulot julkisiin välineisiin – julkistamaton raportti on kova listaus autoilijalle27.11.2018 09.00
25 prosenttia autoilijoista ei osaa ajaa liikenneympyrässä – ”Tämän pitäisi olla yksiselitteisen selkeää”10.12.2018 18.35
Näinkö yksityisautot korvataan? – Jopa drone-lennokit ovat vaihtoehtoina uudessa kokeilussa3.12.2018 05.45
Kuva: "Mysteeritunneli", joka ei johda minnekään – Helsingin uusimman autotunnelin avaamista saadaan vielä odottaa7.11.2018 19.02

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu