Puheenaihe

Helsinki-Vantaalla nyt huima 49 sentin lumikerros ja lisää on pian tulossa – meteorologi nostaa esiin harvinaisen tilanteen Suomessa

Helsinki-Vantaan lentoasema oli tiistaiaamuna Uudenmaan lumisin paikka.

Finavia / lehdistökuva

Pääkaupunkiseutu ja koko Uusimaa on nyt tavallista paksumman lumikerroksen peitossa.

Paksuimmat lumivaipat on Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa mitattiin tiistaina 49 sentin lumikerros. Espoon Nuuksiossa lunta oli 48 senttiä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meterologi Hannu Valta.

Lumitilanne on Suomessa nyt "tasaisen paksu", sillä Vallan mukaan sekä etelässä, idässä että pohjoisessa lunta on kertynyt tasaisesti puolen metrin molemmin puolin. Paksuin lumikerros oli tiistaina aamulla Ilomantsissa, jossa lunta oli 58 senttiä.

– Tilanne on nyt siinä mielessä harvinainen, että ainoastaan maan länsiosassa lunta on hieman vähemmän. Muualla Suomessa lumipeite on aika tasainen, Valta kertoi tiistaina.

– Etelä-Suomessa lunta on nyt parikymmentä senttiä tavanomaista enemmän ja pohjoisessa taas parikymmentä senttiä tavallista vähemmän.

Etelä-Suomessa lunta tuprutti maanantain ja tiistaiyön aikana runsaasti.

Uudellemaalle lunta kertyi Vallan mukaan 8–10 senttiä.

LUE MYÖS: Näin sujuu auraus Helsinki-Vantaalla: Aura, lumilinko, sulatusauto ja kitkanmittaaja – "Tähän kaikkeen menee 11 minuuttia"

Lisää lunta sataa tiistaina, mutta sade jää hieman maanantaista vähäisemmäksi.

– Arvioisin, että uutta lunta tulee Uudellemaalle tiistaina 4–8 senttiä. Joissakin korkeammilla kohdilla lunta voi kertyä paikoin hieman enemmän, Valta kertoo.

– Lumisateet alkavat puolen päivän jälkeen ja sade sakenee noin kello 15. Sen jälkeen lunta sataa tuonne kello 19–20 tienoille, Valta sanoo.

Lähipäivinä lumentulo vähenee. Keskiviikosta on tulossa pääosin poutainen ja samalta näyttää myös torstai. Viikonloppuna sää lauhtuu ja Uudellemaalle voi tulla myös sateita.

– On kuitenkin hankala sanoa, sataako viikonloppuna lunta tai räntää. Lämpötila näyttäisi käyvän plussan puolella, Valta sanoo.

Ilmatieteen laitos ja poliisi varoittavat huonosta ajokelistä tiistaina. Lumisateiden lisäksi näkyvyyttä heikentää pöllyävä pakkaslumi. Kello 8 aikaan tiistaina liikenneonnettomuuksia oli raportoitu muun muassa Kehä I:ltä Kannelmäen liittymän kohdalta.

Maanantain lumisateista selvittiin Helsingin alueella suhteellisen pienin vaurioin. Helsingin poliisi kertoi tiistaina, että lumipyryssä oli ajettu 5 liikenneonnettomuutta.

– Suuri lumimäärä ja sään lauhtuminen pitää tiet liukkaina tänäänkin, joten varovaisuutta tarvitaan, poliisi muistutti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näin sujuu auraus Helsinki-Vantaalla 49 sentin ennätyshangissa: Aura, lumilinko, sulatusauto ja kitkanmittaaja – "Tähän kaikkeen menee 11 minuuttia"29.1.2019 10.50
Kaupungin kunnossapito varoittaa nyt vaarasta kaduilla – "Kasan sisältä lähti kolme lasta juoksemaan"29.1.2019 13.25
Sää sekoitti kaukojunaliikenteen, katso täältä myöhästyvät junat – HSL: "Käyttäkää mieluiten busseja"28.1.2019 18.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu