Puheenaihe

Uutta tietoa Helsingin koulukuvauksista: "Sopimuksia allekirjoitetaan tällä viikolla"

KOULUKUVAUS Kuvien ottamisen aikatauluista päästään viimeinkin sopimaan.

Koulukuvaukset ovat myöhästyneet Helsingissä.

Arkisto/Sauvo Jylhä

Koulukuvien kilpailutusvyyhti on viimein saamassa pisteen Helsingissä. Kuvaukset Helsingissä useissa päiväkodeissa, kouluissa ja lukioissa ovat historiallisesti myöhässä, sillä kuvaukset on perinteisesti pidetty syyslukukauden alkupuolella.

Kuvien hinnan alentamiseen tähdännyt kilpailutus valituskierroksineen venähti kuitenkin pitkäksi ja marraskuussa Helsingin Uutiset kertoi, että koulukuvaukset siirtyvät kevätlukukauden puolelle.

Nyt hankintapäällikkö Kari Salovaara kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta kertoo, että sopimuksia kuvaamojen kanssa ollaan allekirjoittamassa.

– Sopimukset on kaikkien paitsi yhden toimittajan osalta tarkoitus saada tällä viikolla allekirjoitettua kaupungin puolelta. Kun sopimus on molemmin puolin allekirjoitettu, voivat toimittajat kontaktoida kouluja ja varhaiskasvatusyksiköitä kuvausajoista, Salovaara sanoo.

Hankintapäätöksessä määritellään koululle nimetty valokuvausliike. Sopimuskausi on kaksi vuotta kahden vuoden optiolla.

Aikaisemmin kuvauksia ei ole kilpailutettu, vaan koulut ovat sopineet kuvauksesta yritysten kanssa suoraan. Osaa kouluista nyt käynnissä ollut kilpailutus ei vielä koske, sillä heillä on ollut voimassaolevia sopimuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Koulukuvauksissa historiallinen myöhästyminen Helsingissä: kilpailutus, valitukset ja vastineet syynä – "Jossain vaiheessa ensi vuoden puolella"20.11.2018 14.55
Kilpailutus myöhästyttää koulukuvien ottamista Helsingissä – kuvia aletaan ottaa aikaisintaan marraskuussa8.10.2018 15.01
Helsinki kilpailuttaa kaikki lasten päiväkoti- ja koulukuvaukset – "Kuvien laatu ei aina ole ollut halutun mukainen"29.11.2017 13.08
Koulukuva liki 9 000% kalliimpi kuin kymppikuva – HS: Voittaako Alkon monopolin?4.10.2016 09.51

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu