Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Katso video: Tältä näyttää Helsingin keskustan tuleva pyörätunneli – näin hujautat hetkessä pääradan ali

Uusi pyörätunneli lähtee Kansalaistorilta Sanomatalon kulmilta.

Päivi Tuovinen

Helsingin valtuusto hyväksyi kokouksessaan keskustan pyöräilytunnelin. Tunnelia pitkin pääsee tulevaisuudessa Kansalaistorilta pyörällä ja jalkaisin Kaisaniemeen.

Tunneli tarjoaa suoran, sujuvan yhteyden Mannerheimintien ali tulevalta Länsibaanalta radan itäpuolelle Kaisaniemenpuistoon sekä siitä itään ja pohjoiseen. Reitti on Helsingin keskustan pyöräliikenteen pääväylä.

Uuden alikulkuyhteyden on arvioitu lisäävän pyöräilyn houkuttelevuutta ja pyöräliikenteen verkon kattavuutta.

Kaupunki varautuu hankkeen toteuttamiseen vuosina 2019−2023. Rakentamisen arvioidaan kestävän kaksi vuotta. Kiistellyn hankkeen kustannusarvio on noin 23 miljoonaa euroa.

Selvitysvaiheessa tutkittiin alikulun lisäksi myös kahta siltavaihtoehtoa.

Tunneli esitellään Helsingin kaupunkiympäristön Facebook-sivuillaan julkaisemalla videolla:

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Rautatieaseman 23 miljoonan pyörätunneli käsittelyssä maanantaina – nyt tunnelin lisäksi saatetaan rakentaa myös silta12.1.2019 12.15
Helsingin pyöräbaanoilla on "kuin kesäkeli" – pyöräilijöitä ei näkynyt, kertoo Moottori30.1.2019 12.17
Autot maan alle ja kävelijät maan päälle – keskustatunnelin ja uuden kävelykeskustan visiot esillä Oodissa17.1.2019 19.05
"Sikakalliin" keskustan pyörätunnelin sijaan silta? – vaihtoehtoja puntaroidaan vielä11.2.2018 19.35

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu