Puheenaihe

Tunnelma kiristyy Kumpulan vallatulla talolla: Odinin soturit pyrkivät sisään, veivät valtaajien banderollit – "Emme aio jäädä oven taakse toiste"

Osoitteessa Kumpulantaival 11 sijaitseva kaksikerroksinen puutalo vallattiin Vallilanlaakson puistoalueella 25. tammikuuta.

Päivi Tuovinen

Soldiers of Odin Finland ilmoittaa Facebook-sivullaan, että he ovat käyneet Kumpulassa sijaitsevalla vallatulla puutalolla. He olivat ottaneet talon seinustalla olleen banderollin aikomuksenaan polttaa se.

– Kävimme Hurstin vallatulla talolla, lupailtua pullakahvivastaanottoa ei kuitenkaan ollut, vaan ovet vedettiin lukkoon ja talonvaltaajat kurkkivat verhojen välistä. Emme halunneet rikkoa Hurstin ovea, mutta banderollit lähtivät matkaamme poltettaviksi. Jos ette tajua itse lähteä niin tulemme pian uudestaan ja emme aio jäädä oven taakse toiste, nettisivulla kirjoitetaan.

Banderollit lähtivät matkaamme poltettaviksi."

Helsingin kaupungin omistama talo ei ole kevään 2017 jälkeen enää ollut Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö -yhdistyksen vuokraama, vaan se on ollut tyhjillään.

Talonvaltauksesta ilmoitettiin 25. tammikuuta takku.net-sivustolla. Valtaajat käyttävät talosta nimeä Kummmitustalo, kolmella m-kirjaimella. Taloon oli päästy sisälle kattoluukun kautta.

Myös takku.net-sivustolla kerrotaan, että odinien vierailu on tapahtunut.

– Miksi kaikki ovat ihan hiljaa siitä että natsit hyökkäsivät vastavallatulle kummmitustalolle? Ovella olleet banderollit poltettiin ja natsit uhkailevat tulevansa uudestaan. Kuvat leviää somessa kaiken aikaa, takku.netissä kirjoitetaan.

Natsit uhkailevat tulevansa uudestaan."

Talonvaltaajat ovat takku.netissä ilmoittaneet erilaisista tapahtumista talolla. Lähialueelle levitetyillä lappusilla ihmisiä kutsuttiin tutustumaan taloon 28. tammikuuta.

Tälläkin viikolla kiinnostuneita kutsuttiin Kummmitustalolle, tarjolla oli kahvia, teetä ja purtavaa maksa mitä haluat -periaatteella. Myös Helsingin Uutisten toimittaja vieraili paikan päällä, mutta valtaajat kieltäytyivät haastattelusta.

Helsingin kaupunkiympäristön toimialan tilapalvelupäällikkö Irmeli Grundström kertoo, että Helsingin nuorisopalvelujen kumppanuuspäällikkö on neuvotellut talossa olevien valtaajien kanssa tilanteen ratkaisusta.

– Neuvotteluissa ei ole päästy yhteisymmärrykseen siitä, millä tavalla heidät sieltä saataisiin pois. Valtaajat haluaisivat talosta itselleen toimitilan, mutta koska talo ei ole viemäri- eikä vesijohtoverkostossa, se ei missään nimessä sovi asumiseen eikä myöskään kokoontumistilaksi, Grundström selostaa.

Jos neuvotteluissa ei löydetä jotain sellaista toimintaa valtaajille, joka talossa voitaisiin sallia, niin on etsittävä keino, jolla heidät saadaan pois talosta.

– Valtaajat ovat nuoria, minulla ei ole tietoa siitä, nukkuvatko he talossa. Käsitykseni mukaan valtaajilla siellä on yhteisiä visioita kommunismista, ja kaupungin pitäisi järjestää heille toimitiloja ilmaiseksi.

Kun nuorisopalvelujen kumppanuuspäällikkö kävi talossa, oli valtaajia paikalla alle kymmenen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Heikki Hurstin varastona toiminut talo vallattu Helsingissä – "Valtaajat järjestivät tupaantuliaiset"29.1.2019 15.45
Talonvaltaus ärsyttää Malminkartanossa – "Seksuaalinen bondage-kurssi oli viimeinen pisara"12.12.2016 18.20
Ydinvoima-aktivistit valtasivat nostureita Kalasatamassa – HS: yksi tuomittiin maksamaan 12 600 euron korvaukset rakennusfirmalle14.6.2018 19.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu