Puheenaihe

Jätkäsaaren vuokrakolossi ihmetyttänyt somessa – "Yhtään korttelia ei Helsinkiin tule, jossa olisi pelkkiä kaupungin vuokra-asuntoja"

ASUMINEN Apulaispormestarin mukaan asujaimisto Hekan uusissa vuokra-asuntokohteissa muodostuu yleensä varsin monipuoliseksi.

Näkymä Länsisatamankadulta uuteen Hekan kohteeseen, joka valmistuu keväällä 2022.

Skanska

Helsingin Uutiset kertoi äskettäin Jätkäsaareen tulevista kahdesta 15-kerroksisesta tornista, joihin tulee kaupungin vuokra-asuntoja. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kaksi 5–8-kerroksista matalampaa osaa. Kaikkiaan tuettuja vuokra-asuntoja tulee taloihin 265.

Asunnot sijoittuvat loistavalle paikalle meren, liikuntapuiston ja Bunkkerin läheisyyteen.

Uutinen herätti tuoreeltaan HU:n Facebook-sivulla keskustelua ja huolta ara-vuokra-asuntojen liiallisesta keskittämisestä yhteen.

– Lontoossa näitä ”köyhien hampaita” puretaan, eräs lukija kommentoi.

Kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) toteaa, että Helsinki rakentaa uusia alueita valtuuston päättämien periaatteiden mukaisesti. Asunnoista 25 prosenttia on ara-vuokra-asuntoja, 30 prosenttia välimallin tuotantoa, kuten hitas- ja asumisoikeusasuntoja ja 45 prosenttia vapaarahoitteista tuotantoa.

Jätkäsaareen oli kaupungin uuttahelsinkiä.fi -sivuston mukaan valmistunut viime syksyyn mennessä yhteensä 4 300 asuntoa, joista 40 prosenttia on ara-vuokra-asuntoja. Alueen valmistuttua asuntojen hallintamuotojen jakauma tulee olemaan kaupungin linjauksen mukainen.

Huono-osaisuus keskittyy Helsingissä varsin pienille alueille, ”köyhyystaskuihin”, joista tehdystä tutkimuksesta Helsingin Uutiset kertoi joulukuussa 2014. Lisäksi välitön asuinympäristö, eli niin sanottu naapuriefekti vaikuttaa tutkimuksen mukaan asukkaiden elintapoihin jopa enemmän kuin henkilön yksilöllinen tausta.

Anni Sinnemäki muistuttaa, että nimenomaan Jätkäsaaren kaltaisille alueille kaupungin vuokra-asuntojen rakentaminen ehkäisee alueellista eriytymistä.

– Voidaan ajatella, että kun vuokra-asuntoja rakennetaan Kalasatamaan ja Jätkäsaareen, niin niitä rakennetaan vähemmän Meri-Rastilaan.

Sinnemäki korostaa, että sellaisia kokonaisia kortteleita ei Helsinkiin tehdä, joissa olisi vain kaupungin vuokra-asuntoja.

Onko pienituloisella sairaanhoitajalla sitten mahdollisuuksia saada kohtuuhintaista, tuettua vuokra-asuntoa Jätkäsaaresta, kun asunnot jaetaan asunnontarpeen mukaan? Kiireellisimpään luokkaan lasketaan esimerkiksi asunnottomat.

Sinnemäen kokemuksen mukaan asujaimisto Hekan uusissa vuokra-asunnoissa muodostuu varsin monipuoliseksi, koska kiireellisissä asunnontarvitsijoissakin on monenlaisia ihmisiä.

– On työssäkäyviä, perheitä ja nuoria. Ihan tavallisia ihmisiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Jätkäsaareen 15-kerroksisiin torneihin kaupungin vuokra-asuntoja – kaikkiaan 26525.1.2019 16.20
Heka aikoo muuttaa vuokriaan tasapuolisemmiksi – joillakin Helsingin trendialueilla vuokrataso ollut hyvin matala28.6.2017 06.55
Helsinki selvitti kaupungin vuokra-asunnossa asuvien tulotasoa – omistusasunnossa asuvien tulot kaksinkertaiset16.3.2018 20.10

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Klikkaa uusin lehti!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu