Puheenaihe

Seura: Paavo Väyrynen ja Ilja Janitskin tiivistävät yhteistyötään eduskuntavaalien alla

Parivaljakon ystävyys ja yhteistyö alkoi jo viime vuonna presidentinvaaleissa.

Paavo Väyrynen arvostaa Ilja Janitskinia yhteistyökumppanina muiden muassa imagollisista syistä.

JOHANNA ERJONSALO

Ilja Janitskin ja Paavo Väyrynen hierovat vaaliyhteistyötä kevään eduskuntavaaleihin liittyen, uutisoi Seura.

Lehden mukaan Väyrysen perustama Seitsemän tähden liike ottaa valeuutispalveluistaan tunnetun Janitskinin vetoavukseen kevään eduskuntavaaleissa.

Valeuutisoinnista, vainoamisesta ja tekijänoikeusrikoksista lokakuussa tuomittu Janitskin lounasti eduskunnassa neuvottelen samalla vaaliyhteistyöstä.

Uutinen kaksikon vaaliyhteistyöstä on yllättävä siinä mielessä, että Janitskin on asettunut ehdolle itsekin, mutta eri ryhmästä. Hän pyrkii itse eduskuntaan Reformi-liikkeen listoilta Helsingin vaalipiiristä.

Paavo Väyrynen torppasi kuitenkin puheet vaaliliitosta heti alkuunsa. Väyrynen kertoo Seuran haastattelussa, että kyse on lähinnä imagollisesta yhteistyöstä, joka saattaa ilmetä esimerkiksi yhteisinä esiintymisinä vaalitilaisuuksissa.

Väyrysen mukaan miesten edustamilla liikkeillä on monia yhteisiä näkemyksiä siitä, mihin suuntaan Suomea tulisi viedä.

Kaksikon poliittinen yhteistyö sai alkunsa jo viime vuonna, kun Janitskin asettui tukemaan Väyrystä presidentinvaaleissa. Tuolloin hän antoi tukensa Suomi Ensin-liikkeen riveissä.

Väyrynen kuvailee Seura-lehdelle Janitskinia mainettaan paremmaksi mieheksi, jota on kohdeltu kaltoin.

– On tehnyt virheitä ja joutunut niistä kärsimään.

Juttua on muokattu 13.2. klo 9.10. Poistettu väittämä siitä, että Ilja Janitskin olisi perustanut Suomi Ensin-liikkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Väyrynen suivaantui Börje-kyselyistä – "Kiusantekoa"24.1.2019 15.45
Paavo Väyrynen lähtee eduskuntavaaleihin – paljasti nyt vaalipiirin ja kovan tavoitteen2.1.2019 17.04
Paavo Väyrynen kolmanteen puolueeseensa – Seitsemän tähden liike rekisteriin21.12.2018 14.39

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu