Puheenaihe

Huippukalliit hoidot yleistyvät Suomessa – kuka päättää, mitä hoitoja annetaan 11-vuotiaalle Pepille ja muille vakavasti sairaille?

SAIRAUDET Sosiaalietiikan professori peräänkuuluttaa enemmän julkista keskustelua terveydenhoidosta ja yhteiskunnassa tehtävistä linjauksista.

Helsinkiläisellä Peppi Suomisella on todettu SMA-sairaus, joka vaikuttaa muun muassa liikuntakykyyn. Se ei silti estä Peppiä ilakoimasta Pia-äidin ja Tyyne-koiran kanssa.

Päivi Tuovinen

Helsinkiläinen Peppi Suominen, 11, saa harvinaiseen SMA-lihassairauteensa hoitoa, jonka hinta hipoo pilviä. Hoitamattomana SMA aiheuttaa vaikeaa etenevää liikuntakyvyttömyyttä ja usein lyhentää elämää merkittävästi.

Pepin saaman lääkkeen nykyinen hinta ei ole edes hänen perheensä tiedossa, mutta esimerkiksi vuonna 2017 nusinerseeni eli Spinraza-injektioliuoksen vähittäiskauppahinta oli hieman yli 100 800 euroa annosta kohden.

Sittemmin lääke on halventunut huomattavasti, mutta sen hinta on edelleen vähintään useita kymmeniätuhansia euroja.

Nusinerseenihoito maksetaan Suomessa verovaroin alle 18-vuotiaille vaikeampia tautimuotoja sairastaville. Sen sijaan lievempää SMA-taudin kolmostyyppiä sairastavat ja kaikki aikuiset jäävät nykyisen suosituksen mukaan ilman hoitoa.

Ei ole realistista ajatella, että niitä voitaisiin tarjota kaikille."

Jatkossa nusinerseenin tapaisia huippuhintaisia hoitoja tulee yhä enemmän tarjolle.

– Kyllä tulevina vuosina tällaisia hoitoja tulee varmastikin yhä enemmän, kun yksilöllistetyt hoidot kehittyvät, arvioi Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa.

Hallamaan näkemyksen mukaan muun muassa syöpähoitoja voidaan pian räätälöidä sovittamalla ne kasvainsolujen ominaisuuksiin.

– Sellaiset hoidot ovat paljon tehokkaampia kuin yleisluontoiset hoidot, mutta myös hyvin paljon kalliimpia. Ei ole realistista ajatella, että niitä voitaisiin tarjota kaikille.

Eettinen keskustelu siitä, ovatko kaikki oikeutettuja hyvinkin kalliisiin hoitoihin nostaa aika ajoin päätään.

– Pitää muistaa, että koskaan ei ole ollut varaa hoitaa kaikkea eikä kaikkia. Lääkärit joutuvat miettimään, kuinka tehokasta jokin hoito on ja kuka hyötyy hoidosta.

– Joudutaan myös pohtimaan, mihin rajalliset varat käytetään. Mutta se, ettei kallista lääkettä voida käyttää, ei ole sama asia kuin hoitamatta jättäminen, Hallamaa muistuttaa.

Lääkkeiden kehittäminen on erittäin kallista, sillä ennen kuin lääke hyväksytään käyttöön, sen tehoa ja turvallisuutta testataan monessa vaiheessa.

– Kyllä lääketehtaat ovat myös liikeyrityksiä, joiden tavoite on tuottaa voittoa. Jos lääkkeellä on vain vähän käyttäjiä, sen kehittämiseen käytetyt varat näkyvät huimana hintana, Hallamaa kertoo.

Hallamaakorostaa, että terveydenhuolto on kansalaisten poliittisten päättäjien kautta järjestämä palvelu, joka on tarkoitettu meille kaikille.

– Me myös kustannamme sen yhteisvastuullisesti. Samasta potista maksetaan niin nusinerseenin kaltaiset lääkehoidot kuin viime viikkoina huolta herättänyt vanhusten hoivakin.

Koska kyse on julkisesta terveydenhuollosta, silloin on kuitenkin keskusteltava myös rahasta.

Tarpeita on aina enemmän kuin rahaa, eikä erilaisten asioiden punnitseminen keskenään ole Hallamaan mielestä helppoa.

– Pitäisikö 100 000 eurolla ostaa lääkeannos lapselle, joka hyötyisi siitä – vai palkata kaksi lisähoitajaa vuodeksi vanhustenhoitolaitokseen?

– Vaikka nämä ovat kiperiä kysymyksiä, terveydenhuollon rahoista pitäisi keskustella paljon enemmän eikä jättää asiaa vain poliitikkojen huoleksi.

Lue myös: Pepin, 11, tarvitsema lääke maksaa kymmeniä tuhansia euroja – harvinainen lihassairaus muutti helsinkiläisperheen elämän

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään: suurin osa paranee – jopa joka toinen syöpä olisi ehkäistävissä, ja siinä yksi muutos elintapoihin on ylitse muiden13.2.2019 05.55
Suomi on syövänhoidon mallimaa – silti lääketutkimukset vähenevät muihin maihin verrattuna17.1.2019 07.30
Tempo hidastui, tahto voimistui – vakava sairastuminen pakotti ammattimuusikon vaihtamaan alaa17.12.2016 09.10
Tästä hiv-tartuntoja vähentävästä lääkkeestä ollaan valmiita maksamaan 50 e/kk – "Kasvattanut kiinnostusta homo- ja bi-miesten keskuudessa"8.1.2019 09.59
Lääkeväärennökset voivat viedä hengen – Suomessa paljastunut jo kolme tapausta syöpälääkkeistä5.2.2019 19.00
Ministeri ehdottaa perheille ilmaisia lääkkeitä kihomatojen ja täiden torjuntaan23.11.2018 15.15
Sari Seppälä menehtyi haimasyöpään, kertoo IL – tällainen on salakavalasti etenevä sairaus30.1.2019 10.28

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu