Puheenaihe

Nuori mies pakeni kolaripaikalta, mutta autosta putosi rekisterikilpi johtolangaksi – Sama mies kaahasi myöhemmin poliisia karkuun

Miehen epäillään syyllistyneen kahteen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Kuvituskuva.

Lauantaiaamuna puoli viiden jälkeen Torniossa Laivurinkadun ja Valtatien risteyksessä tapahtui kylkikolari, jonka toinen osapuoli pakeni paikalta.

Paenneesta autosta putosi tapahtumapaikalle rekisterikilpi, ja poliisipartio lähti tavoittelemaan auton omistajaa kotiosoitteesta.

Kotiosoitteesta ei ajoneuvoa löytynyt ja partion palatessa takaisin tapahtumapaikalle kyseinen auto ajoi poliisia vastaan. Poliisipartio kääntyi ajoneuvon perään ja kytki päälle pysäytysvalot ja hälytysäänet.

Ajoneuvo ei pysähtynyt, vaan jatkoi matkaansa kiihdyttäen vauhtiaan. Pakeneminen jatkui hetken aikaa ja pakeneva auto ajautui ulos tieltä kulkusuunnassaan oikealle puolen.

Ajoneuvoa kuljettanut 18-vuotias mies puhallutettiin. Tulos oli nolla, ja myös huumausaineenpikatesti oli negatiivinen.

Miehen epäillään syyllistyneen kahteen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu