Puheenaihe

Sossun asiakas voi nyt myös maksaa neuvoista – Yrityksen perustanut: "Urakkahinta sovitaan erikseen"

SOSIAALITUET Husin ex-johtaja perusti Auttavat Sossut -yrityksen.

Sosiaalipalvelujen tukikiemuroihin voi saada selvyyttä nyt myös yksityiseltä yrittäjältä maksua vastaan. Kuvituskuva.

Arkisto / Seppo Korkman

Sosiaalipalvelujen viidakossa pärjäämiseksi on nyt perustettu uudenlainen Auttavat Sossut -palvelu. Tarja Meronen kertoo firman perustamisen taustalla olevan sen, että hän itse menetti oman työnsä.

– Työni loppuminen liittyy siihen, että kunnat varautuvat sote- ja maakuntauudistukseen. Sen vuoksi työpaikallani tuli organisaatiomuutoksia ja työni loppui, Meronen kertoo.

Ihmiset tuntevat itsensä epätoivoisiksi näiden asioiden kanssa."

Hän on kertomansa mukaan työskennellyt sosiaali- ja terveysalan johtotehtävissä julkisella sektorilla parinkymmenen vuoden ajan, sosiaalialalla kaikkiaan 27 vuoden ajan.

Meronen myös pyrki Nurmijärven kunnanjohtajan virkaan vuonna 2017, tuolloin hän oli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin talous- ja henkilöstöpalveluiden kehittämisjohtaja.

Auttavat Sossut tarjoaa puhelinapua niille, jotka tarvitsevat neuvontaa tai ohjausta sosiaalialan kysymyksissä. Apua saa oikeanlaisten palvelujen löytämiseen, avustusten hakemiseen sekä erilaisten oikaisuvaatimusten ja hallintovalitusten tekemiseen.

Puhelinpalvelu maksaa useamman euron minuutissa. Palvelua saa myös verkossa.

– Autan puhelimitse niin, että jos en alle 14 minuutissa pysty ratkaisemaan asiakkaan ongelmaa, niin soitan hänelle ilmaiseksi takaisin. Jos asia vaatii pitempää selvittelyä, niin urakkahinta siitä sovitaan erikseen, Meronen selostaa.

Hinta määrittyy tapauskohtaisesti sen mukaan, paljonko asiassa on selvitettävää. Merosen yksi koulutus on sosiaalityöntekijä.

Urakkahinta sovitaan erikseen."

Sosiaalialan tukiin liittyvissä kysymyksissä saa neuvontaa myös esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaalineuvonnasta, sosiaaliohjaajia voi tavata ilman ajanvarausta useassa palvelupisteessä eri puolella kaupunkia.

Neuvoja kaipaava voi soittaa myös kaupungin sosiaalipalvelujen neuvontanumeroihin.

Eli Auttavat Sossut on omalla tavallaan samankaltainen palvelu kaupungin palvelujen rinnalla.

– Auttavat Sossut on siinä mielessä uusi innovaatio, että tämä on yksityinen neuvontapalvelu. Minä annan neuvoja ja ohjeita, viranomaiset tekevät päätökset. En tietenkään voi vannoa, että neuvojeni mukaan asiakkaan asiat menisivät niin kuin hän toivoo, Meronen jatkaa.

Auttavat Sossut aloitti toimintansa helmikuussa.

– Ihmisillä on paljon sosiaalipalveluihin liittyviä kysymyksiä. Monesti ihmiset tuntevat itsensä epätoivoisiksi näiden asioiden kanssa, ja alan ammattilaisena minä voin heitä auttaa.

Auttavat Sossut

Viime vuonna perustettu sosiaalipalvelujen neuvontaa, ohjausta ja verkkokaupan tarjoava espoolainen yritys.

Perustajana Tarja Meronen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu