Puheenaihe

Sosiaaliturvan uudistus on edessä vaalien jälkeen – Veronmaksajat: "Ratkaisu ei ole vastikkeeton perustulo"

Kaikki kynnelle kykenevät pitäisi nyt saada töihin.

Sirpa Repo

Sosiaaliturvan pitäisi olla nykyistä selkeämpi. Lisäksi sen tulisi vastata muuttuvan työn ja osaamisen vaateisiin sekä ihmisten elämäntilanteisiin.

Samalla sosiaaliturvan olisi tuettava ihmisen oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa.

Tällaisia periaatteita nousi esille, kun hallituksen Perusturvan ja toimeliaisuuden hankkeen loppuraportti julkistettiin maanantaina. Sen tarkoituksena on toimia pohjana sosiaaliturvan uudistamiselle ensi hallituskaudella.

Painotukset saivat tuoreeltaan kannatusta Suomen Yrittäjiltä.

– Suomi tarvitsee sosiaaliturvauudistuksen, joka purkaa byrokratialoukkuja, kannustaa työllistymiseen ja osaamisen kehittämiseen. Uudistuksen valmistelu pitää aloittaa heti vaalikauden alussa, Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula vaati.

Loppuraportissa todetaan, että väestön ikärakenteen muutos, jota syntyvyyden aleneminen jyrkentää, edellyttää työllisyysasteen nostamista.

– Työllisyysaste on Suomessa edelleen liian matala. Tulevalla vuosikymmenellä pitäisi päästä lähelle 80 prosenttia, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoi.

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtajan Teemu Lehtisen mukaan periaatteellisen keskustelun jälkeen olisi hyvä edetä kohti käytännön uudistusta.

– Jos haluamme ehkäistä syrjäytymistä, parantaa kannustavuutta ja kohentaa työllisyyttä toteuttamiskelpoisella ja rahoitettavissa olevalla mallilla, vastaus ei ole kaavamainen ja vastikkeeton perustulo, Lehtinen arvioi.

– Nyt on laajasti yhdessä todettu, että sosiaaliturvan tulee tukea työllisyyttä, aktiivisuutta ja elinikäistä oppimista, hän lisäsi.

Tutkijat ehdottavat uutta sosiaaliturvakokeilua perustulokokeilun jälkeen. Ehdotettu kokeilu pureutuisi työllistymistä haittaaviin tekijöihin jäsennellymmin kuin vuosina 2017–2018 toteutettu perustulokokeilu.

Sosiaaliturvan uudistamisen keskeinen kysymys on, miten osa-aikainen ja tilapäinen työ ja sosiaaliturva voidaan sovittaa yhteen nykyistä tehokkaammin.

Raportissa ehdotetaan kahta vaihtoehtoa vähentää byrokratiaa osa-aikatyössä. Kokeilut sisältäisivät joko työttömyysturvan ja asumistuen nykyistä yksinkertaisemman hakemisen tai yksinkertaisemmat työaikasäännöt. Kokeilussa parannettaisiin myös osa-aikatyön taloudellisia kannustimia osalle koeryhmästä ja osalle tarjottaisiin entistä selkeämpää tietoa.

– Ehdotuksemme poikkeaa oleellisesti perustulokokeilusta, jossa etuusbyrokratia ja rahalliset kannustimet muuttuivat samanaikaisesti. Nyt laatimassamme ehdotuksessa erotellaan näiden vaikutukset, VATT:n erikoistutkija Tuomas Matikka totesi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu