Puheenaihe

Hurja määrä kuvia jo tullut - Vielä ehdit osallistua Hienoin viherkasvini -kuvakilpailuun

Orkideat komeissa ruukuissaan.

Riitta Santasalo

Etelä-Suomen Median Hienoin viherkasvini -kuvakilpailuun on tullut jo hurja määrä kuvia ympäri Suomen. Kuvissa näkyy koko huonekasvien kirjo. Kilpailuaikaa on vielä reilu viikko, joten nyt kannattaa lähteä mukaan kisaan.

Pääset selaamaan kuvia täältä.

 

Yksi kuvan jo lähettäneistä on espoolainen Riitta Santasalo.

- Olen maalannut posliinia vuodesta 1976, joten valmistuneita maalausesineitä on matkan varrella tullut melkoisesti. Kun sain lahjaksi muutaman orkidean, niin syntyi ajatus kauniiden suojaruukkujen maalaamisesta. Oheisen kuvan kolme ruukkua maalasin vuosina 2011-2015. 

Santasalon mielestä kaunis suojaruukku korostaa kasvin kauneutta.

- Minulla on myös "lepäämässä" neljäs orkidea ja vaihtelen ruukkuihin aina ne kavit, jotka ovat kukassa. Orkideat ovat kiireisen yrittäjän helppo valinta, sillä ne eivät vaadi paljon hoitoa kukkiakseen, hän kertoo kasvistaan.

Lähetä kuva rakkaimmasta viherkasvistasi tai huonekasvistasi ja liitä mukaan pieni tarina. Parhaaksi valitun kuvan ottaja saa palkinnoksi 100 euron arvoisen lahjakortin Plantageniin. Toiseksi ja kolmanneksi tuleet palkitaan 50 euron lahjakortilla.

Näin lähetät kuvasi kilpailuun:

  • Kilpailuun voit osallistua lähettämällä sähköisesti tallennetun kuvan sähköpostilla osoitteeseen viherkasvikisa (a) outlook.com
  • Liitä kuvan yhteyteen kuvaajan nimi ja yhteystiedot kotiosoitteineen. Älä unohda mainita omaa kotipaikkakuntaasi!
  • Jos osallistut useammalla kuin yhdellä kuvalla, lähetä ne eri viesteinä. Julkaisemme korkeintaan viisi kuvaa per lähettäjä.
  • Kaikki asialliset kuvat tarinoineen julkaistaan verkkosivuillamme, klikkaa tästä.
  • Kisakuvia voidaan julkaista myös Etelä-Suomen Mediaan kuuluvien lehtien paperilehtien sivuilla. Käytämme kuvia vain tämän kisan uutisointiin ja markkinointiin liittyvissä yhteyksissä.
  • Kilpailuaikaa on 13.3. saakka, jonka jälkeen raati kokoontuu valitsemaan parhaat kuvat. Ne julkaistaan myös Etelä-Suomen Median kaikissa lehdissä ja verkkosivuilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu