Viron vaaleissa tehtiin historiaa: populistit voittivat, parlamenttiin ennätysmäärä naisia

Viron parlamenttiin valittiin eilen pidetyissä vaaleissa ennätysmäärä naisia. 

Tallinna24 / arkisto

Viron eilen käydyissä Riigikogun vaaleissa tehtiin kaksi omanlaistaan ennätystä, kun parlamenttiin nousi enemmän naisia kuin koskaan aiemmin. Toinen yllätys oli oikeistopopulistisen Ekre-puolueen huima vaalimenestys. Asiasta kertoi Tallinna24-sivusto.

Kooltaan 101-paikkaiseen Riigkoguun valittiin tällä kertaa yhteensä 29 naisedustajaa viidestä eri puolueesta. Naisten määrä on siis 28,7 prosenttia, mikä on silti reilusti vähemmän kuin Suomen eduskunnassa, missä on 83 kansanedustajaa eli 41,5 prosenttia.

Vaalien voittajapuolueen Reformin 34 valitusta edustajasta 11 on naisia. Keskustapuolueen 26 valitusta edustajasta naisia on kahdeksan. Konservatiivisen Ekren riveistä Riigikoguun valittiin kolme naista. Isänmaa-puolue lähettää parlamenttiin yhden naisen ja sosiaalidemokraatit kuusi.

Sosiaalidemokraattien parlamenttiin äänestetyistä ehdokkaista on nyt ensi kertaa enemmistö naisia. Puolue sai Riigikogusta kymmenen paikkaa, joista kuusi meni naisille.

Vaalien voittaja oli Reformipuolue, mutta eniten uusia paikkoja voitti taakseen oikeistopopulistinen Ekre. Kaikki muut puolueet ovat jo aiemmin kieltäytyneet yhteistyöstä Ekren kanssa. Nähtäväksi jää, mikä puolueen rooli tulee olemaan tulevissa hallitusneuvotteluissa.

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu