Puheenaihe

IL: Attendo antoi potkut suomalaisille työntekijöille – nyt töitä tekevät filippiiniläiset alihankintana

Sauvo Jylhä

Hoivaketju Attendo on irtisanonut suomalaista työvoimaa ja palkannut tilalle filippiiniläisiä hoitajia, kertoo Iltalehti.

IL:n tiedot perustuvat kahden Attendossa työskennelleen suomalaisen paljastuksiin.

IL:n mukaan Attendo ei ole rikkonnut lakia, sillä väenvähennykset tehtiin yt-neuvotteluiden kautta ja toiminta ulkoistettiin.

IL:n mukaan työvoiman vähennyksiä tehtiin ainakin Pirkanmaalla, jossa Attendo kävi suomalaisten hoiva-avustajien suhteen yt-neuvotteluja vuosien 2015–2016 taitteessa. IL:n mukaan ainakin kolme suomalaista irtisanottiin hoiva-avustajan töistä. 

Tilalle tuli filippiiniläisiä hoitajia, jotka IL:n mukaan tekivät töitä kuin suomalaiset, mutta työvälitysfirman palveluksessa.

Hoitajien ammattiliitto Superissa ei ole tietoa tapauksista, mutta Superin mukaan sillä on parhaillaan meneillään palkkoihin liittyviä riitoja Attendon kanssa. Super syyttää Attendoa siitä, ettei se maksa hoiva-avustajiksi palkatuille filippiiniläisille hoitajille oikeaa palkkaa, kun he ovat valmistuneet Suomessa lähihoitajiksi.

Attendo kiistää Superin väitteet.

– Filippiiniläishoitajia ei palkata kustannussyistä. Maksamme kaikille työntekijöillemme, niin filippiiniläisille kuin muillekin, aina työehtosopimuksen mukaista palkkaa, sanoo Attendon viestintäpäällikön Ilona Sammaljärvi IL:lle.

Sammaljärvi sanoo Helsingin Uutisille, että yhtiön käyttämä filippiiniläinen työvoima on alihankkijoiden, kuten SOL:n ja Silkkitie Oy:n palveluksessa.

– Osassa Attendon yksiköistä on ulkoistettu tukipalveluita, kuten siivous. Alihankkijoina toimivat kilpailutusprosessin perusteella alan yritykset, kuten SOL ja Silkkitie Oy. Nämä yritykset eivät tuota Attendolle hoivapalveluita, vaan tukipalveluita. Heidän työntekijänsä eivät myöskään tietenkään ole meidän palkkalistoillemme. Kyseessä on siis ollut tukipalveluihin liittyvä ulkoistus, ei suomalaisen työvoiman korvaaminen filippiiniläisillä hoitajilla, Sammaljärvi tarkentaa HU:lle.

– Hoiva-avustajana toimivalle maksamme työehtosopimuksen mukaisen hoiva-avustajan palkan ja valmistuneelle lähihoitajalle maksamme työehtosopimuksen mukaisen lähihoitajan palkan, kun hän alkaa tehdä lähihoitajan työtä. Kyseessä on siis vastaus hoitajapulaan, ei kustannuskysymys, hän jatkaa IL:lle.

Edit klo 10.02: muokattu otsikkoa, lisätty Attendon viestintäpäällikön kommentti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Attendo jätti palvelutalon asukkaat ilman palveluita – korvaa nyt 210 000 euroa19.12.2017 08.47
HS: Attendon upouusi hoivakoti määrättiin suljettavaksi – viranomaiset tutkivat 6 kuoleman syytä8.2.2019 21.08
Hoivaskandaali paisuu, myös Attendolla pahoja puutteita – Yle: Espoolaisessa hoivakodissa nälkäisiä vanhuksia ja laittomia lääkkeitä29.1.2019 08.10
Vaarantuuko kilpailu? Terveystalon Attendo-kauppa uuteen tarkasteluun17.7.2018 14.18
Attendo: Maksamme veroja Suomeen12.9.2014 12.12

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu