Puheenaihe

Dosentti: Sipilän ero on politikointia ja viesti omille äänestäjille – "Jotain repäisevää piti tehdä"

Pääministeri Juha Sipilän eron voi nähdä myös pääministeripuolueen politikointina vaalien alla. Arkistokuva.

Arkisto/ Johanna Erjonsalo

Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timonen epäilee, että hallituksen eroilmoituksen taustalla on Keskustan laahaavat kannatusluvut.

Ylen teettämän ja torstaina julkaiseman gallupin mukaan päähallituspuolueelle povattiin 14,1 prosentin kannatusta tulevissa eduskuntavaaleissa. Se on alhaisin sitten marraskuun 2011.

– Se tuli mieleen, että kun kannatus on noin alhainen, jotain repäisevää piti tehdä.

Timonen tulkitsee, että eroilmoituksen tarkoitus on ilmoittaa keskustan äänestäjille, että "hengissä ollaan".

Strateginen veto vaalien alla sopisi keskustan toimintaan.

– Kyllähän keskusta on taitava, ehkä taitavin politiikantekijä Suomessa. Voi sanoa että tässä on vähän politikointia.

Kyllähän keskusta on taitava, ehkä taitavin politiikantekijä Suomessa.

Timonen sanoo, ettei ole yllättynyt soten kaatumisesta, mutta hallituksen kaatumisesta kyllä.

Hallituskriisin voi hänen mukaansa nähdä myös positiivisessa valossa tulevien vaalien ja demokratian toteutumisen kannalta.

– Nyt vaaditaan puolueilta selkeitä kantoja, mitä tehdään vaalien jälkeen. Kaikki puolueet ovat velvollisia tuomaan sen selkeästi esille.

Erityisen mielenkiinnolla Timonen seuraa kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kannanottoja maakuntien itsehallintoon.

– Kokoomus pääsi ikään kuin eroon riippakivestä tällä. Nyt on kiinnostavaa nähdä, mennäänkö kokoomuksessa Vapaavuoren linjalla vai mitä tehdään, Timonen sanoo ja viittaa Helsingin pormestariin Jan Vapaavuoreen, joka on pitkin matkaa arvostelut sotea sen järkälemäisyydestä ja vallan jakamisesta maakuntiin.

Nyt vaaditaan puolueilta selkeitä kantoja, mitä tehdään vaalien jälkeen.

Huhtikuun 14. päivänä pidettävien eduskuntavaalien jälkeisestä hallituksen muodostamisesta hän odottaa erittäin vaikeaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Sote kaatui, hallitus eroaa – eduskuntavaalit pysyvät paikoillaan8.3.2019 13.02
Hallitus kaatuu – Juha Sipilä pyytää eroa, syynä soten kaatuminen8.3.2019 09.44
Hallituskumppani Simon Elo: "Pääministeri on tehnyt päätöksensä"8.3.2019 11.06
Sipilän hallituksen kaatumisen jäljet huolestuttavat – Mikä on uusien tiedustelulakien kohtalo?8.3.2019 12.04
Sipilä soten ja hallituksen kaatumisesta: "Valtava pettymys – Suomi ei voi jatkaa näin"8.3.2019 11.17
Katso live-video: Näin Juha Sipilä perustelee eroa – hallituksen kaatuminen on historiallista8.3.2019 10.40
Paavo Arhinmäki: Sipilän eropäätös tuli kumppaneiden tietoon tekstarilla – "Yritysjohtajalla on näköjään yritysjohtajan toimintatapa"8.3.2019 10.46
Ylen haastattelema Antti Rinne: "Outo ratkaisu"– Halla-aho: "Puolitoista vuotta liian myöhään" 8.3.2019 11.21
Haavisto: Sote-uudistuksen toteuttaminen seuraavan hallituksen tehtävä8.3.2019 10.51

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu