Puheenaihe

Kaverilta henki pois kostean illan jälkeen – Keravan aseman puukotuksesta syytetty mies oli maahantulokiellossa, tapahtumat alkoivat Korsosta

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Keravan rautatieasemalla viime vuoden joulukuussa tapahtuneen henkirikoksen käsittely alkoi tällä viikolla Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Joulukuisessa henkirikoksessa kuoli useiden päähän kohdistuneiden iskujen seurauksena vuonna 1962 syntynyt virolainen mies.

Asiasta kertoo Keski-Uusimaa.

Tapauksen johdosta on ollut vangittuna vuonna 1981 syntynyt nainen ja 1986 syntynyt mies.

Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että epäilty 32-vuotias virolaismies oli saapunut Suomeen marraskuussa, vaikka hänellä oli maahantulokielto.

Mistä syystä se oli annettu, ei selvinnyt oikeusistunnon aikana.

Samassa yhteydessä selvisi, että mies oli vapautunut marraskuussa 2018 Virossa istumastaan vankilatuomiosta.

Syyttäjä ajaa oikeudessa tekijöille syytettä taposta tai vaihtoehtoisesti törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Lisäksi syytelistalla on törkeä ryöstö, sillä pahoinpitelyn jälkeen uhrilta vietiin lompakko ja matkapuhelin.

Syytetyistä nainen kiistää tapon ja myös törkeän pahoinpitelyn. Naisen mukaan hän potkaisi uhria kaksi kertaa, mutta tarkoituksena oli vain saada uhri irrottamaan otteensa nyt syytteessä olevan miehen jalasta.

Syytetty mies kiistää tapon, mutta myöntää syyllistyneensä tavanomaiseen kuolemantuottamukseen.

Tapahtumat lähtivät liikkeelle joulukuun 8. päivänä, kun toisilleen entuudestaan tutut virolaismiehet sopivat tapaavansa Korsossa olevan baarin edustalla. Myöhemmin matka jatkui Korsosta Keravalle, jossa kolmikko jatkoi alkoholin nauttimista kahdessa eri ravintolassa.

Tapettu virolaismies oli pyrkinyt jostain syystä pitämään välimatkaa nuorempaan virolaismieheen, mutta suostui nyt kuitenkin tämän ja hänen avovaimonsa ryyppyseuraksi.

Kolmikko lähti rautatieasemalle, josta oli tarkoitus jatkaa junalla. Miehille tuli riitaa ja he tarttuivat toisiaan vaatteista kiinni. Jossain vaiheessa syytetty ja uhri päätyivät junaradalle. Uhri piti miestä jalasta kiinni ja nainen potki miestä, jotta tämä päästäisi irti.

Kun uhri oli irrottanut otteensa mies pääsi lyömään häntä. Lyöntejä oli syyttäjän mukaan 20, puolustus ei ollut varma määristä. Mies sanoi, että hän löi suojellakseen itseään vanhemman miehen lyönneiltä.

Kun uhri oli lopulta tajuttomana radalla, nainen otti hänen lompakkonsa ja matkapuhelimensa. Mies puolestaan nosti hänet pois raiteilta takaisin laiturille.

Syyttäjä perustaa näyttönsä kuvatallenteisiin. Teko nähtiin tuoreeltaan ratavalvontakeskuksen valvomossa, josta hälytettiin poliisit paikalle. Poliisi tavoitti tekijät asematunnelista kello 2.16 aikaan sunnuntaiaamuna. Teko käynnistyi noin kello 2.00, joten tekijät saatiin kiinni melko nopeasti.

Syytetyt kertoivat koko illan sujuneen kosteissa merkeissä. Kaikki osapuolet olivat vahvassa humalassa tekohetkellä.

Käräjäoikeus käsittelee tapausta kolmen tuomarin kokoonpanolla.

Käräjäoikeus antaa tuomion asiasta myöhemmin kansliatuomiona.

Oikeuskäsittelystä kertoi ensin Keski-Uusimaa.

Keravan henkirikos

32-vuotias virolaismies tapaa 57-vuotiaan virolaismiehen Keravalla pari päivää ennen surmaa.

23-vuotias ottaa yhteyttä lauantaina 8.12. hieman ennen puolta yötä 57-vuotiaaseen ja he tapaavat Korsossa baarin edustalla.

Vanhempi mies ei pääse baariin, koska hänellä on omia eväitä.

Kolmikko matkustaa Keravalle ja käy kahdessa baarissa.

Kello 2.00 aikoihin kolmikko siirtyy asemalle, jossa riita alkaa.

Miestä hakataan niin pahoin, että hän kuolee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu