Puheenaihe

Kaupunki pani Vuosaaren ekomökkikylän suunnitelmat jäihin – Asukas: "Olemme sekä tyytyväisiä että pettyneitä"

Uutelan kupeessa sijaitsevaan Nuottasaareen on suunniteltu ekomökkikylän rakentamista. Tällä viikolla suunnitelmat laitettiin jäihin.

Anu Erel

Nuottasaaren mökkikyläsuunnitelmien palauttaminen takaisin valmisteluun sai monen vuosaarelaisen tällä viikolla suorastan ilahtumaan.

Kaupunkiympäristölautakunta palautti Majamaja-hankkeen uudelleen valmisteltavaksi osin asukkaiden voimakkaasta vastustuksesta.

Yksi suunnitelmia kiihkeästi vastustanut on vuosaarelainen Anu Erel.

– Olemme sekä tyytyväisiä että pettyneitä. On hienoa, että päättäjät ovat nyt kuulleet meitä. Uutelan Nuottasaari on kuitenkin mielestämme väärä paikka mökkien rakentamiselle.

Osuvampi paikka mökeille olisi Erelin mukaan esimerkiksi Kivinokka, Vallisaari tai Vasikkasaari.

Mökkiyrittäjä Majamaja Oy on suunnitellut rakentavansa Nuottasaareen ekologisen mökkikylän, josta kuka tahansa voisi vuokrata mökin käyttöönsä. Erel pitää suunnitelmia tolkuttomina.

– Pienen ja lähes koskemattomana säilyneen Nuottasaaren kallioita porattaisiin ja puustoa kaadettaisiin. Mökkikylä muuttaisi Uutelan rannan maisemareitin luonnonmaiseman rakennetuksi maisemaksi.

Asukkaat ovat eniten olleet huolissaan Uutelan luontoarvojen sekä maisemallisten arvojen tuhoutumisesta. Asiasta on käyty vilkasta keskustelua muun muassa Vuosaari-ryhmässä Facebookissa.

Pitkään yksityisomistuksessa ollut ja monille täysin tuntematon Nuottasaari–Hallkullanniemen alue siirtyi kaupungille maavaihtojen myötä vuonna 2013. Saaren pyhittäminen jatkossa yhdelle yksittäiselle mökkiyrittäjälle kauhistuttaa.

– Alue on portein ja kieltokyltein pidetty meiltä kaupunkilaisilta suljettuna. Nyt se kuitenkin oltiin kaikessa hiljaisuudessa ohjaamassa Majamajan rakennuskäyttöön, kritisoi Erel.

Asukkaille mökkikyläsuunnitelma tuli Erelin mukaan täytenä yllätyksenä.

– Ensijärkytyksen jälkeen vastustus on syvenemässä jo melkoiseksi kansanliikkeeksi Uutelan luonnon puolesta. Uutelan kaltainen monipuolinen ja ehjä luontoalue näin lähellä pääkaupungin keskustaa on myös kansainvälisesti ottaen matkailuvaltti, jota pitäisi hoitaa ja kehittää kestävämmällä tavalla kuin rakentamalla sinne mökkikylä.

Aurinkolahdessa asuva Arto Marjomäki on huolissaan mökkien vaikutuksista alueella.

– Aika paljon huolestuttaa liikenteen lisääntyminen. Suunnittelijahan oli sitä mieltä, että liikenne ei juurikaan lisäänny ja että nyt oltaisiin löydetty paikka, jossa on joukkoliikenneyhteys lähellä.

Marjomäki epäilee, että harva tulee mökille kuitenkaan bussilla.

– Jos mennään mökille, niin onhan ihmisillä silloin yleensä mukanaan kantamuksia. Nykyisin lähimmälle bussipysäkille on toista kilometriä matkaa. Rupesi ihan naurattamaan, että kyllä on aika haaveellinen ajatus.

Marjomäki ehdottaa suunnittelijoille reppureissua saarelle lähimmältä bussipysäkiltä viikonlopun mökkitavarat selässä.

– Kun ulkoilee ilmankin reppuakin, niin monelta jäisi mäkiset maastot kulkematta, Marjomäki sanoo.

Toinen huolenaihe on melun lisääntyminen.

– Ääni kantautuu hyvin vettä pitkin. Jo nytkin Uutelan nuotiopaikoilta kantautuu ääniä. Voi vain kuvitella, että jos Nuottasaaressa on monta seuruetta, niin kyllä sieltä ääniä kantautuu.

Hankkeen palauttaminen takaisin valmisteluun ei käytännössä välttämättä tarkoita koko hankkeen hautaamista. Kaupungin mukaan kaikkien vuokrattavissa olevat mökit sopisivat kaupungin merelliseen strategiaan, jonka johtoajatuksena on rantojen avaamista kaupunkilaisten käyttöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uutelaan kaavaillusta mökkikylästä väännetään tänään – "Alue on jo nyt hyvin kuormittunut"26.2.2019 14.31
Helsinkiläiseen saareen puuhataan uudenlaista ekomökkikylää – kokeilun jälkeen saaristomajoja voisi tulla muuallekin9.2.2019 11.05
Sähkönsiirtoyhtiö Caruna antoi kesämökkiläiselle 50 000 euron hintatarjouksen – "Ihan oikeasti mitä h#lvettiä?!"10.11.2018 08.27

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu