Puheenaihe

Suosittu koiraharrastajien tapahtumakeskus teki konkurssin – "Toista vastaavanlaista hallia ei ole"

Tammistossa sijaitseva suuri tila tuli monelle koiraharrastajalle tutuksi. Keskuksessa järjestettiin muun muassa epävirallisia koiranäyttelyitä.

Tiina Örn

Monelle koiraharrastajalle tutun Tammistossa sijaitsevan ShowHau Centerin tarina on päättynyt. Koiraharrastuskeskuksen verkkosivuilla on lyhyt viesti: Toimintamme on päättynyt. Kiitos kuluneista vuosista. Koirakeskuksen Facebook-sivuilla myönnetään toimintaa pyörittäneen yrityksen tehneen konkurssin.

Tiloissa on järjestetty koirien syntymäpäiviä."

Koirien elämyskeskukseksi kutsuttu ShowHau Center avattiin keväällä 2016. Tiloissa on myyty koiratarvikkeita, järjestetty koirien päivähoitoa ja syntymäpäiviä. Keskus on tullut tunnetuksi ennen kaikkea siellä järjestetyistä koulutustilaisuuksista ja koiranäyttelyistä. Viimeinen tapahtuma järjestettiin lauantaina 16. maaliskuuta.

Kesällä 2017 koirakeskusta pyörittävä SowHau Center Oy haki joukkorahoitusta. Tavoitteena oli kerätä sijoittajilta vähintään 350 000 euroa.

Koiraharrastajat harmittelevat konkurssia ShowHaun julkisella Facebook-seinällä. Kommenteissa todetaan, että konkurssin myötä pääkaupunkiseudulta häviää yksi monenlaiseen koiraharrastukseen sopiva sisätila.

– Pääkaupunkiseudulla ei ole vastaavanlaista hallia tai tilaa näyttelytreeneihin ja sisämätsäreihin. Toivottavasti joku täyttää samanlaisella idealla markkinapaikan, mutta hoitaa asiat paremmin, toteaa yksi konkurssiuutista kommentoineista.

Konkurssista kertoi ensin Vantaan Sanomat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu