Puheenaihe

Interreilaus innostaa nyt eläkeläisiä – suosion taustalla on silti huolestuttava ilmiö maailman muutoksesta

Valmiina reissuun! Junamatkustus on tullut Risto Vormalalle tutuksi viime vuosina. Hän on käynyt kolme interrail-reissua.

Johanna Erjonsalo

Reilaaminen kiinnostaa nyt selkeästi aiempaa enemmän aikuisia ja senioreita.

– Eurail Groupin (eurooppalaisten junayhtiöiden yhteenliittymä) mukaan aikuisten ja senioreiden matkustus on lähtenyt kasvuun jo vuonna 2017 ja kasvoi edelleen 2018, kertoo VR:n hinnoittelusta ja jakelusta vastaava päällikkö Satu Oker-Blom.

Interreilauksesta on puhuttu perinteisesti nuorten harrastuksena. Alle 27-vuotiaiden osuus reilaajista onkin yhä enemmistö, viime vuonna 63 prosenttia.

Vuonna 2018 aikuisten eli 28-59-vuotiaiden osuus nousi kuitenkin kolme prosenttiyksikköä edellisvuodesta 24 prosenttiin. Kun mukaan lasketaan aikuisten seurassa matkustavat lapset, prosenttiluku oli 26.

Senioreiden eli yli 60-vuotiaiden osuus matkustajista taas kasvoi kaksi prosenttiyksikköä vuoteen 2017 nähden, yhdeksästä yhteentoista prosenttiin.

– Suosion kasvun myötä VR on lisännyt valikoimaansa senioreille suunnatun One Country -kortin ja laskenut aikuisten korttien hintatasoa, Oker-Blom kertoo.

Oker-Blom arvioi, että Euroopan komission junamatkustukseen kannustava aloite #Discover EU kasvatti kiinnostusta interreilausta kohtaan viime vuonna.

– Suosiota siivittää todennäköisesti myös matkustajien kasvava huoli ilmastonmuutoksesta. Tämä näkyi myös Suomessa suurena kiinnostuksena interreilausta kohtaan alkuvuonna järjestetyillä vaihtoehtoisilla Maata pitkin -matkamessuilla.

Viime vuonna suomalaiset ostivat noin 4 700 interrail-korttia, mikä on reilut 700 enemmän kuin edellisvuonna. Kasvua kertyi 15 prosenttia vuoteen 2017 nähden.

Alkuvuodesta reilauksen suosion kasvu on jatkunut Suomessa ja muualla. Eurail Groupin raportin mukaan interrail-kortteja myytiin tammikuussa 2019 Euroopassa noin 10?000, mikä on lähes kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Oker-Blom ennakoi, että reilaaminen yleistyy edelleen lähivuosina.

– Tämä johtuu siitä, että ihmiset haluavat matkustaa ekologisesti kestävällä tavalla sekä kokea uusia kohteita ja elämyksiä jo junamatkan aikana.

Vielä ollaan kaukana reilauksen 1970-80-lukujen kulta-ajasta.

Tuolloin suomalaiset pystyivät käyttämään interrail-korttiaan myös Ruotsin-laivamatkaan, toisin kuin nykyään.

Vuosina 1985 ja 1986 Suomessa myytiin lähes 20?000 interrail-korttia vuositasolla.

2010-luvulla taasen suomalaiset ovat ostaneet 4?000-8?000 interrail-korttia vuosittain.

Interrail-kortti on toistaiseksi fyysinen ja henkilökohtainen lippu, jonka asiakas saa VR:n palveluasemilta heti mukaan interrail-oppaan ja -kartan lisäksi. Interrail-kortin voi hankkia myös interrail.eu-verkkosivustolta, mutta tuolloin on varauduttava 8-10 päivän toimitusaikaan.

Eurail Groupin tavoitteena on digitalisoida interrail-kortti. Samalla kortin hintataso pyritään pitämään kilpailukykyisenä.

Tätä nykyä yksi suosituimmista lipuista on kuukauden voimassa oleva Global Pass -kortti, jota voi käyttää seitsemänä vapaavalintaisena matkapäivänä. Yhden matkapäivän hinnaksi muodostuu aikuiselle tavallisesti 48 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu