Puheenaihe

Kevään pihoilla ja parvekkeilla ollaan nyt ysäritunnelmissa – "Myös alle kolmekymppiset ovat innostuneet puutarhanhoidosta"

PUUTARHA Kevätmessuilla luonnonmukaisuus on yksi nouseva trendi.

Trendinä on edelleen kasvattaa hyötykasveja itse.

Tanja Nieminen

Tulevana kesänä pihat ja parvekkeet henkivät vahvasti 1990-lukua. Ysäri is back!

– Ysäri tulee vahvasti. Se näkyy kauheassa liioittelussa. Kaikkea saa olla paljon. Metallin värit, ruskeat ja metallinhohto tulevat taas, sanoo puutarhasuunnittelija Tanja Nieminen.

Paluu 90-luvulle näkyy myös vahvoina tummina väreinä ja tummana puuna.

Pihoilla nähdään Niemisen mukaan myös edelleen vaikutteita 1980-luvulta: vaaleita värejä, naruamppeleita, bambua ja korkkia.

Ensi viikolla alkavilla Kevätmessuilla esitellään jälleen kauden uutuuksia. Vaikka trendipihoilla ja -parvekkeilla näkyy vaikutteita edellisiltä vuosikymmeniltä, on siellä paljon muutakin. Suuntauksena on enemmänkin se, että moni asia on muotia. Nyt on mistä valita.

– Elämäntapa, oma lifestyle, saa näkyä parvekkeella ja pihassa, sanoo Nieminen, joka on suunnitellut messuille neljä ideapihaa.

Mallipihat on tällä kertaa suunnattu lapsiperheelle, koiran omistajille, city-ekoilijoille ja rakkausretriitin toteuttajille.

– Vahvana nousee edelleen muutos puutarhaihmisten ikärakenteeseen. Nyt myös alle kolmekymppiset ja nuoriso ovat innostuneita puutarhanhoidosta. Ei haluta vain hyvinvointia itselle, vaan myös maapallolle. Tämä kulkee samassa genressä ilmastomarssien kanssa.

Elämäntapa, oma lifestyle, saa näkyä."

Pihatyylit ja niiden laittajat voi Niemisen mukaan lajitella karkeasti kolmeen: onnelliset puutarhurit, luontoonsulautujat ja tyylitaiturit eli sisustushullut.

– Sisustushullut ovat kiinnostuneita tummista väreistä. Puutarhanhoito ei juurikaan kiinnosta. Kaiken täytyy olla kaunista, tyylikästä ja kodikasta. Sisä- ja ulkotilat henkivät vahvasti samaa henkeä.

Tyylitaitureiden kasvivalinnat ovat Niemisen mukaan rohkeita: herneitä ja violetteja kaaleja. Pioneja, ruusuja ja isoja hortensioita. Isoja kontrasteja.

Materiaaleiksi valitaan tummaa puuta, ruostumatonta terästä, peiliä, pellavaa, hamppua ja pöllejä. Värivalinnat ovat petroolinsininen, fuksia ja pinkin sävyä. Tehosteväreinä käytetään mustaa ja punamultaa.

– Onnellinen puutarhuri suosii puolestaan farkkua, kukkakankaita ja betonista tehtyjä juttuja. Myös tiilet ovat ihania. Lankoja värjätään kasviväreillä. Väreinä on muun muassa vanha roosa. Tämä on ikään kuin mummolan oma tyyli, Nieminen luettelee.

Luontoonsulautujat harrastavat Niemisen mukaan vaikeita viljelykasveja: chilejä ja tomaattia. Myös kukkivat kukat viehättävät.

– Ajatuksena on, että nautitaan viljelystä siemenestä satoon. Puutarha halutaan yhdistää luontoon. Pihoilla ei ole aitoja. Kerrostalojen pihoille halutaan istuttaa hedelmiä tuottavia puita tai pensaita. Ulkona on sinivuokkoja, kanervia, kieloja, koivua ja mäntyjä. Viljelykasveina on sipulia, kaalia ja juureksia eli sellaisia syötäviä kasveja, joita voi säilöä.

Entä minkälaisen parvekkeen ammattisuunnittelija itselleen suunnittelisi?

– Laittaisin varmasti parvekkeelle jonkunlaisen aamiaiskaapin, jossa olisi kaasukeittolevyt ja muuta. Pidän enemmän tummasta kuin vaaleasta puusta. Viherkasvit toisin ulos. Olen joogaihminen, joten vähän ehkä itämaista sekä kirjoja ja lehtiä.

Puutarhavinkit messuilta

Kevätmessut järjestetään Messukeskuksessa 4.–7. huhtikuuta.

Messuilla on nähtävillä puutarhavinkkejä, mallipihoja ja -parvekkeita sekä ohjelmaa remontoinnista ja sisustuksesta.

Asiantuntijaosuuksissa kerrotaan ekologisuuden ja lähikukkien merkityksestä, puutarhaterapiasta ja luonnonmukaisesta puutarhanhoidosta. Raksanurkassa järjestetään työnäytöksiä ja tietoiskuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu