Puheenaihe

Dramaattiset eduskuntavaalit 1919 olivat ratkaisevat koko Suomelle: Vain puolet kansasta sai äänestää, vaikka naisilla oli jo äänioikeus – "Suomalaiset todella ottivat opiksi"

POLITIIKKA Esimerkiksi kansalaisluottamuksensa menettäneet, irtolaiset ja sotilaat eivät saaneet äänestää itsenäisen Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1919.

Jussi Vehkasalo / Arkisto

Itsenäisen Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleista tuli maaliskuun alussa kuluneeksi tasan sata vuotta. Vaalit olivat monin tavoin erittäin merkittävät, mutta kaikki suomalaiset eivät päässeet tekemään historiaa. Äänioikeutettuja oli vain 46 prosenttia väestöstä.

Moni äänioikeutettu oli joko kuollut tai menettänyt sisällissodan jälkeisissä oikeudenkäynneissä kansalaisluottamuksensa ja siten myös äänioikeuden määräajaksi. Äänioikeuden menettäneitä oli arviolta 60 000.

– Vaalit olivat siltä osin dramaattiset. Huomattava osa punaisten puolella sotaan osallistuneista oli saanut kapinatuomion ja sen mukana menettänyt kansalaisluottamuksensa ja äänioikeutensa, sanoo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori Markku Jokisipilä.

äänioikeutta rajoitettiin myös muilla tavoin. Suurin osa rajoituksista perustui siihen, että jonkinasteisen taloudellisen itsenäisyyden katsottiin olevan välttämätön edellytys yhteiseen päätöksentekoon osallistumiselle.

Äänioikeutta ei ollut, jos oli sotilas, holhouksen alainen, irtolainen tai sai köyhäinhoidon apua säännöllisesti, asui ulkomailla, vältteli veroja, oli konkurssissa tai syyllistynyt vaalirikokseen.

- Osa näistä on nykynäkökulmasta erikoisia. Esimerkiksi jos sai pysyvästi köyhäinapua eli oli sosiaaliturvan asiakas, katsottiin, ettei tällainen henkilö ole kykenevä tai kypsä päättämään yhteisistä asioista. Myös aika pienetkin rikokset vaikuttivat, Jokisipilä toteaa.

Vuonna 1919 äänestettiin muutoin samoilla periaatteilla kuin maan ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907. Tuolloin voimaan tulleen uuden valtiopäiväjärjestyksen mukaan äänioikeus oli yleinen ja yhtäläinen kaikille 24 vuotta täyttäneille suomalaisille.

Äänestäminen ei enää ollut kiinni sukupuolesta – myös naiset saivat äänestää ja asettua vaaleissa ehdolle. Jokaisella äänioikeutetulla oli yhtä monta ääntä eli yksi ääni.

– Järjestelmä oli sen ajan maailmassa erittäin poikkeuksellinen erityisesti siksi, että yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus koskivat myös naisia, Jokisipilä muistuttaa.

– Vaaleihin on tehty vuosien saatossa muutoksia, mutta peruspilarit ovat pysyneet hyvin samanlaisina. Meillä on yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden lisäksi edelleen yksikamarinen eduskunta, jossa on 200 edustajaa, sekä suhteellinen vaalitapa.

Äänestysaktiivisuus oli itsenäisen Suomen ensimmäisissä vaaleissa 67,1 prosenttia. Se oli lähes sama kuin viime eduskuntavaaleissa vuonna 2015, jolloin uurnilla kävi 66,9 prosenttia äänioikeutetuista.

– Vuoden 1919 osuus on pieni, kun ajattelee asian historiallisuutta. Silloin pääsi ensimmäistä kertaa itsenäisessä Suomessa äänestämään ja valitsemaan valtiollista elintä, jolla oli huomattavasti enemmän valtaa kuin autonomiakauden eduskunnilla, Jokisipilä sanoo.

– Osa niistä työväenluokan ihmisistä, jotka varmasti olisivat äänestäneet, eivät voineet sitä tehdä, kun kansalaisluottamusta ei ollut. Sota vaikutti myös toista kautta. Sosiaalidemokraatit olivat sodan jälkeen jääneet pois eduskuntatyöstä, ja kun he puuttuivat, moni piti eduskuntaa porvarillisena instituutiona. Äänestäminen ei sitä taustaa vasten innostanut.

Muita tekijöitä olivat alhainen koulutustaso ja tiedonkulun ongelmat.

– Myös elämisen rytmi oli sellainen, että aikaa ja energiaa ei tahtonut riittää välittömän toimeentulon varmistamisen ulkopuolisiin asioihin, Jokisipilä sanoo.

Maaliskuun 1919 vaaleja voidaan pitää Suomen eduskunnan historian tähän mennessä merkityksellisimpinä. Niissä valittiin Suomen suunta niin sisä- kuin ulkopoliittisestikin, luonnehtii Jyväskylän yliopiston yleisen historian professori Pasi Ihalainen.

– Suuri osa äänestäjistä valitsi äärimmäisen vasemmiston tai äärimmäisen oikeiston politiikan sijaan maltillisia keskustalaisia tai ainakin puolueiden välistä yhteistyötä etsiviä ehdokkaita.

Ihalaisen mukaan nyt lähestyvissä vaaleissa kannattaa äänestää vaikkapa vain suomalaisen demokratian ja sovinnon satavuotisjuhlan merkeissä.

– Paradoksaalista on, että sata vuotta sitten romahtaneelta vaikuttaneesta suomalaisesta demokratiasta on rakentunut maailman vakaimmaksi mainittu poliittinen järjestelmä, hän sanoo.

– Suomalaiset todella ottivat opiksi sisällissodastaan ja opettelivat toimimaan tavalla, jossa poliittisten mielipiteiden kirjo saa kuulua ja jossa haetaan enemmistöä tyydyttävä kompromissi. Vaalit ja äänestäminen ovat keskeinen osa tätä järjestelmää ja sen oikeutusta.

Lähteinä myös: Heikki Paloheimo: Eduskuntavaalit 1907–2003, eduskunta.fi, vaalit.fi, Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen verkkojulkaisu

Vaalit 1919

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

80 edustajaa

Maalaisliitto

42 edustajaa

Kansallinen Kokoomuspuolue

28 edustajaa

Kansallinen edistyspuolue

26

Ruotsalainen kansanpuolue

22

Kristillinen työväenliitto

2

Lähde: vaali.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Punainen viiva ja jokaisella 1,83 ääntä, eikä irtolaisilla ollut uurnille asiaa – tiedätkö tämän Suomen vaalien historiasta?13.4.2019 08.20
Tutkija ei usko äänioikeusikärajan laskuun – "Aivojen kehitys on vielä 16-vuotiaana sen verran kesken, että riittävää kypsyyttä tehdä valtiollisia päätöksiä ei välttämättä ole"13.4.2019 08.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu