Puheenaihe

Niina, 37, sai rahakkaan oivalluksen juuri ennen häitään – nyt hänen firmansa on alansa menestyneimpiä

Niina Kuhdan arkisto

Kun Niina Kuhta valmistautui 23-vuotiaana menemään naimisiin, yksi asia mietiytti naista.

– Olen tyyliltäni sellainen amerikkaistyylisesti suureellinen, mutta Suomessa hää- ja iltapukumuoti oli aika vanhan ajan meininkiä. Täältä ei oikein löytynyt sellaisia pukuja, joita olisin kaivannut, nainen kertoi Mionetto Prosecco Afterwork-illassa.

Kuhta työskenteli tuolloin suuren tavaratalon sisäänostoissa ja oli opiskellut liiketaloutta. Siitä hän sai idean: entä jos itse perustaisinkin tällaisia pukuja myyvän yrityksen?

Nainen ryhtyi tuumasta toiseen ja tänä päivänä hänen yrityksensä. Niinatar, on Suomen menestyneimpiä pukuliikkeitä.

– Tulin markkinoille oikeaan aikaan. Yllätyin kuinka paljon erilaisia juhlia lopulta oli. Paljon sai tehdä töitä ja varsinkin alkuvaiheessa tuli painettua ympäripyöreitä päiviä. Olihan se jälkeenpäin katsoen ihan sairasta tahtia, mutta kannatti, Kuhta hymyilee.

Eikä vaikeilta aloilta vältytty. Talouden taantuma vuonna 2008 iski myös Niinattareen ja liike joutui sulkemaan liiketilojaan.

– Kyllä se osui. Mutta olen aina ollut aika nopea liikkeissäni enkä pelkää luoda uutta. Nytkin olemme jälleen avanneet uuden liikkeen.

Runeberginkadulle Helsingissä avattu liiketila onkin Kuhdalle ylpeydenaihe, sillä se esittelee maailmallakin tutun myymäläkonseptin. Liikeeseen on rakennettu maksullinen vip-tila, jossa asiakkaat saavat pidennettyä sovitusaikaa ja tarjoilua.

– Ihmiset odottavat, että puvun ostaminen on ainutlaatuinen kokemus. Tämä on tarkoitettu 3-5 hengen seurueille ja onkin ollut todella kysytty. Tällainen malli on ollut pitkään käytössä jo maailmalla.

Kuhdan näkemystä tukee esimerkiksi se, että vantaalainen parturi Salon Josefina tarjoaa nykyään asiakkailleen esimerkiksi viskiä leikkauksen yhteydessä. Naisen mukaan asiakkaat kaipaavatkin nyt kivijalkaliikkeiltä kokemuksia.

Suomessa monesti kuulee puhuttavan yrittämisen vaikeudesta. Kuhta tiedostaa ongelmat ja on itsekin joutunut byrokratiaviidakossa luovimaan. Silti hän kehottaa yrittäjiä kärsivällisyyteen ja sinnikyyteen.

– Minun mielestäni sillä mennään, mitä on annettu. Joskus on hyvä kokea vähän vaikeuksiakin. Jos kaikki olisi liian helppoa, ei sekään olisi hyvä, nainen nauraa.

Kuhdalla tulee jatkossakin pitämään kiirettä, sillä pukuliikkeen tärkein sesonki alkaa olla ovella.

– Tyttöjen vanhojen tanssipukujen myynti alkaa jo kohta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu