Puheenaihe

Jonne Aaronin muuttunut ulkonäkö hämmensi nuoret naiset – "Ei toi voi olla Jonne!"

Jonne Aaron.

Ville Juurikkala

Jonne Aaron on aina ollut vapaa sielu, joka haluaa nauttia elämästä. Joskus hän tosin myöntää nauttivansa siitä vähän liikaakin.

– Oli kerran ollut putki vähän epäterveellisempää elämää ja olin laivakeikalla. Siellä tuli pari nuorta naisfania juttelemaan, joista yksi oli suuri fani. Hänen kaverinsa kuitenkin supisi, että onko toi varmasti Jonne Aaron. Vastasin olevani, mutta tyttö ei uskonut. Hän vaan totesi, että ei toi voi olla Jonne, kato sen mahaa, laulaja nauraa.

Ei toi voi olla Jonne, kato sen mahaa."

Joku olisi moisesta voinut ottaa nokkiinsa, mutta Aaron on aina suhtautunut kehoonsa levollisin mielin. Vaikka toki hän myöntää, että joskus on hyvä saada muistutus siitä missä mennään.

– Tässä iässä on jo vähän joutunut alkaa miettimään painonhallintaa. Ei voi vaan vetää pizzaa ja kebabia ilman, että se näkyisi. Ja kyllä se keikkalavoilla näkyy nopeasti. En silti aio lähteä mihinkään dieetteihin, vaan haluan nauttia elämästä.

– Sama juttu minulla on alkoholin kanssa. En aio lopettaa sitä, eikä se lopeta minua, artisti virnistää.

Sama teema on käsillä Aaronin uudessa sinkkubiisissä Tiikerin raidat.

– Se on sitä, kun ihminen aina lupaa jotain. Hirveässä krapulassa lopettaa juomisen tai ähkyn jälkeen lähteä lenkille. Sitä menee pari viikkoa ja sitten ollaankin samassa tilanteessa. Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi, mies veistelee.

Itse biisin aihe tuli miehelle erikoisella tavalla.

– Näin unen tiikeristä, joka tuli luokseni. Ensin se painoi tassulla otsaani ja sitten lähti kiipeämään vuoren rinnettä ylös. Tiikeri on voimaeläimeni ja katselin sen poismenemistä huolissani. Tarkoittaako tämä sitä, että luovuuteni loppuu? Mutta sitten oivalsin, että sehän tuli vain antamaan minulle voimaa ja käskemään luottamaan itseeni.

Aikoinaan Negative-yhtyeen kanssa pinnalle noussut Aaron on viime vuodet työstänyt omaa suomenkielistä soolouraansa. Projekti sai lähtölaukauksen ensimmäiseltä Vain Elämää -kaudelta, jossa mies oli mukana.

– Se lähti silloin räjähdyksen lailla. Ei meistä kukaan tajunnut kuinka iso siitä ohjelmasta tulisi. Katsoo vaikka Cheekiäkin. Olin pitkään miettinyt suomalaista soolouraa, mutta silloin sanoin sen ensimmäistä kertaa ääneen.

En aio lopettaa alkoholia, eikä se lopeta minua."

Vaikka hän tekee nykyään musiikkia suomeksi, kansainväliset Negative-fanit eivät ole miestä hylänneet. Aaron näyttää puhelimesta juuri uudesta sinkusta saamaansa palautetta.

– Tsekkaa. "En ymmärrä sanakaan, mutta loistava biisi", laulaja lukee ääneen saamansa viestiä.

– Tällaisia tulee aika paljon. Jotkut ovat kertoneet alkaneensa opetella suomea tajutakseen kappaleita. Ihan hullua, hän päivittelee.

Jonne Aaron

Nousi pinnalle Negative-yhtyeen solistina.

Osallistui vuonna 2012 kaikkien aikojen ensimmäiseen Vain Elämää -kauteen ja siirtyi sen jälkeen soolouralle.

Aaronin uusi Tiikerin raidat -albumi ilmestyy 10.5

Esiintyy kesällä Iskelmä Kesä -keikoilla kesä-elokuussa.

La 8.6.

Turku, Iskelmä Kesä

Pe 14.6.

Kotka, Kotka Soi

La 15.6.

Lahti, Iskelmä Kesä

La 29.6.

Pori, Iskelmä Kesä

La 6.7.

Tampere, Iskelmä Kesä

Pe 12.7.

Rovaniemi, Iskelmä Kesä

La 20.7.

Hyvinkää, Iskelmä Kesä

La 27.7.

Espoo, Iskelmä Kesä

Pe 2.8.

Kouvola, Iskelmä Kesä

La 3.8.

Järvenpää, Järvenpää Soi

La 10.8.

Joensuu, Iskelmä Kesä

Pe 16.8.

Lappeenranta, Iskelmä Kesä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu