Puheenaihe

Tapon yritys vai onnettomuus? – Nainen, 35, otti lääkkeitä ja viinaa ja ajoi 3-vuotias poika kyydissä päin rekkaa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa luettiin keskiviikkona syytteet koskien Liljendalissa lokakuussa 2017 tapahtunutta vakavaa liikenneonnettomuutta.

Samu Karvala

Kuutostiellä Liljendalissa tapahtui lokakuussa 2017 vakava liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena kaksi henkilöautoa ja ajoneuvoyhdistelmä. Kukaan ei kuollut, mutta usea aikuinen ja kaksi lasta loukkaantui.

Asiasta kertoo Uusimaa-lehti.

Onnettomuuden aiheuttaneen henkilöauton kuljettajalle, 35-vuotiaalle vantaalaisnaiselle luettiin keskiviikkona Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa syytteet tapon yrityksestä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Seuraamusvaatimus on ehdoton vankeustuomio.

Kihlakunnansyyttäjät Rebecka Frände ja Johanna Tauriainen katsovat, että nainen ohjasi autonsa tahallaan vastaantulevien kaistalle päin raskasta ajoneuvoyhdistelmää. Auton kyydissä oli naisen 3-vuotias poika, jonka hän oli juuri hakenut tämän isältä Elimäen Alppiruususta.

Naisen puolustus kiistää sekä syytteen tapon yrityksestä että vaihtoehtoisen syytteen törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Puolustusasianajajan mukaan teko ei ollut tahallinen, vaan nainen oli huumaavien lääkeaineiden ja alkoholin vuoksi tokkurainen, saattoi jopa nukahtaa rattiin.

Syytteen mukaan nainen olisi ohjannut autonsa kaksi kertaa vastaantulevien kaistalle 150 ja 50 metrin päässä ajoneuvoyhdistelmästä ja vain kuljettajan väistö valtatien kaiteeseen asti oli pelastanut tappavalta törmäykseltä. Naisen auto osui rekkaan ja sen perässä tulleeseen henkilöautoon.

oikeiksi syytteet törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Nainen ei ollut huumaavien aineiden tai päihteiden vaikutuksen alaisena hakiessaan poikansa huoltoasemalta. Syytteen mukaan hän oli käyttänyt 33 kilometrin matkaan Elimäeltä onnettomuuspaikalle lähes kaksi tuntia.

Nainen oli ensin pysähtynyt huoltoasemalle ottamaan isot annokset huumaavia lääkeaineita Tramadolia ja Sirdaludia. Toisen pysähdyksen aikana hän oli juonut kirkasta viinaa sen verran, että promillelukema oli onnettomuuden jälkeen 1,13.

Käräjäoikeuden on siis ratkaistava, oliko naisella tarkoitus tappaa oma lapsensa. Puolustusasianajajan mukaan tappotarkoitusta vastaan sotii muun muassa se, että lapsi oli takapenkillä asianmukaisesti vyötettynä turvaistuimessa.

Keskiviikon aikana todistajina aiottiin kuulla muiden onnettomuudessa osallisten ajoneuvojen kuljettajia. Puolustuksen mukaan on vaikeaa, ellei mahdotonta näyttää toteen, että nainen olisi ohjannut tahallaan auton päin vastaantulevia.

Naisen ja ex-miehen, lapsen isän, välillä oli ollut riitaa erosta lähtien. Puolustus pitikin oikeudenkäyntiä osana "jo liian pitkälle mennyttä" tapaamis- ja huoltajuusriitaa, joka on edelleen meneillään hovioikeudessa.

– Oikeus oli kolme päivää ennen onnettomuutta myöntänyt isälle lapsen tapaamisoikeuden. Se ei kuitenkaan riitä tapon motiiviksi, naisen asianajaja arvioi.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Uusimaa-lehti.

Riitaa myös korvauksista

Onnettomuuden aikaan 3-vuotiaan pojan edunvalvoja vaatii naiselta 5 500 euron suuruista kärsimyskorvausta, koska tieto siitä, että oma äiti yritti tappaa hänet järkyttää häntä koko loppuelämän.

Puolustusasianajaja kiistää korvausvaatimuksen, koska naisen teko ei ollut tahallinen, ja lapsi oli niin pieni, että hän unohtaa tapahtuneen. Jos korvaus kuitenkin määrättäisiin, olisi kohtuullinen summa 2 000 euroa.

Syyttäjä vaatii naiselta vajaan 11 000 euron korvausta vakuutusyhtiölle.

Puolustusasianajaja esittää tämän korvaussumman alentamista 5 000 euroon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu