Puheenaihe

Hanski läksi 17-vuotiaana Amerikkaan töihin ja humuamaan, nyt junapummin tarina on kirjassa – "Saatettiin lähteä 600 mailin päähän tansseihin"

KIRJA   Jenni Stammeier kirjoitti kirjan, jossa kerrotaan muun muassa eteläpohjalaisen Hanskin tarinaa.

Docendo

Amerikkaan lähteneistä suomalaisista on kerrottu vuosien varrella paljon tarinoita. Suurin osa tarinoista on kertonut menestyksestä. Aina näin ei kuitenkaan käynyt.

17-vuotias eteläpohjalainen Hanski eli Hannes Sankelo lähti Amerikkaan vuonna 1929. Kuten muillakin Amerikkaan lähteneillä, tavoitteena oli kaivoksiin töihin meneminen ja jos nyt ei rikkaana, niin ainakin menestyneenä kotiin palaaminen.

Samana vuonna kuitenkin romahti New Yorkin pörssi ja alkoi lama. Kielitaidottomalle nuorelle miehelle ei töitä löytynytkään, joten Hanski päätyikin junapummiksi. Nyt hänen ja muiden suomalaisten junapummien tarinoita on koottu yksiin kansiin.

Toimittaja Jenni Stammeierin kirja Suomalaiset junapummit – Kulkureita ja kerjäläisiä Amerikan raiteilla (Docendo) julkaistiin viime viikon perjantaina. Stammeier on historia-aiheisiin perehtynyt vapaa toimittaja. Hän sai toimittajakollegaltaan viestin, jossa tämä kertoi löytäneensä uskomattoman nauhan.

Kollegan tuttavan isoisä oli ollut paperittomana, kodittomana ja työttömänä junapummina Amerikassa ja Kanadassa. Tämä isoisä, Hanski, oli sanellut tarinansa kasetille.

– Kuuntelin nauhan ja tajusin, että eihän tällaisia tarinoita ole suomalaisista siirtolaisista kerrottu. Hanski oli huikea kertoja, Stammeier kertoo.

Nauhat sisälsivät lähes neljä tuntia tarinaa siitä, kuinka junien katolla kiidettiin etsimään töitä, mutta myös tanssimaan ja hauskaa pitämään.

Junapummeja oli Amerikassa jo 1800-luvun lopulla, yksi tunnetuimmista on suomalainen Oskari Tokoi, josta Suomeen palattuaan tuli työväenliikkeen johtohahmoja. Junapummeja oli kahdenlaisia: vapaaehtoisia ja olosuhteiden pakosta siihen ajautuneita. Junapummit ottivat hitaasti kulkevan tavarajunan kiinni ja hyppäsivät vaunuun tai kiipesivät katolle.

Toisaalta etsittiin töitä, mutta perusrehellisiä työntekijöitä he eivät aina olleet. Työnteko ei aina oikein maistunutkaan, kun yritettiin teettää vaarallisia töitä ruokapalkalla.

– He eivät suostuneet hyväksikäytettäviksi, Stammeier sanoo.

Toisaalta junapummiuteen liittyi myös nuoruuden huolettomuutta. Kun saatiin vaatteita, ne myytiin osto- ja myyntiliikkeessä ja sitten lähdettiin kaljalle. Hanski kertoo nauhoillaan, että nyytissä oli aina myös paremmat tanssivaatteet.

– Saatettiin lähteä 600 mailin päähän Torontoon tansseihin. Nämä veijaritarinat kuuluvat myös siihen. Osittain on oltu ketkuja ja nautittu elämästä.

Hanski eli junapummina muutaman vuoden. Vuonna 1932 hän matkusti Fitchburgiin sukulaisilleen töihin. Vuonna 1934 hän palasi Suomeen ja toimi kotipaikkakunnallaan yrittäjänä niin rekan, linja-auton kuin taksinkin ratissa.

– Pummius ei määrittänyt häntä. Tämä on yksi opetus, joka kaikkien junapummien kohdalla nousi esiin, että vuodet kulkurina ja kerjäläisenä opettivat solidaarisuutta ja ymmärrystä, Stammeier kertoo.

– Sodan aikana Hanskilla oli apurina venäläisiä sotavankeja ja hän kohteli heitä samalla tavalla kuin muitakin työtovereita.

Monella pohjalaisella on sukulaisia Amerikassa, mutta junapummien tarinat ovat painuneet monesti unholaan. Menestyneet kirjoittivat kotiin ja lähettivät rahaa, mutta köyhillä pummeilla ei välttämättä ollut varaa edes postimerkkiin.

– Välimatka oli niin pitkä, ettei ollut mahdollista lähteä selvittämään, mihin sukulainen katosi. Monen tarina päättyi myös itsemurhaan. Lisäksi onnettomuudet tappoivat lukuisia junapummeja, Stammeier kertoo.

– On lukuisia eri mahdollisuuksia siihen, miten kodittomana ja köyhänä vain katosi isoon maahan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu