Puheenaihe

MTV: Tullin salakuuntelu paljasti murhan yrityksen – velallinen yritettiin ampua Vantaalla

Kuvituskuva.

Arkisto/Johanna Erjonsalo

Kolmea miestä syytetään Vantaalla tapahtuneista väkivallanteoista, jotka kärjistyivät ampuma-aseella tehtyyn murhan yritykseen. Tapaus liittyy poliisin mukaan järjestäytyneen rikollisuuden välienselvittelyihin. Syytteistä kertoi ensimmäisenä MTV uutiset.

MTV uutisten mukaan väkivalta tapahtui viime elokuussa, kun 31-vuotias mies sai ystävältään puhelun, jossa häntä kehotettiin tapaamaan kaksi miestä talonsa edessä velka-asioihin liittyen.

Paikalle saapunut kaksikko alkoi kuitenkin välittömästi pahoinpidellä uhria pampulla tai sen kaltaisella esineellä.

Myöhemmin illalla samaa uhria pyydettiin jälleen ulos, ehdottaen valheellisesti asioiden sopimisesta. Tällä kertaa paikalle lähti kolme miestä, MTV uutiset kertoo jutussaan.

Sopimisen sijaan yksi miehistä nousi kasvot peitettynä ulos autosta ja ampui uhria kohti ainakin viisi kertaa.

MTV uutisten mukaan hengenlähtö oli lähellä myös naisella, joka syöksyi suojaamaan uhria.

Lähes 20 metrin etäisyydeltä ammutut laukaukset eivät osuneet uhreihin, ja hyökkääjät poistuivat paikalta.

Tapaus paljastui Tullille aivan toisen tapauksen salakuuntelun yhteydessä. Tuomio tapauksesta on määrä antaa ensi viikolla, jutussa kerrotaan.

Lue koko juttu MTV uutisten sivuilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu