Makumaailma

Mannerheimin aromikas aamurutiini antoi nimen Helsingin klassikkohotellin uudelle kahvilalle

Hotelli Marskin Elina Hankkio, Jouko Puranen, Sami Lyly, Mari Blomqvist ja Hilkka Lehtinen valmistautuvat avaamaan hotellin kesäkuussa.

Jussi Vehkasalo

Hotelli Marskin johtaja Jouko Puranen kertoo, että tavoitteena on saada remontoitu hotelli auki 3. kesäkuuta.

Vuonna 1962 avautunut, Einari Teräsvirran suunnittelema hotellirakennus on kokenut täydellisen muodonmuutoksen tammikuussa 2018 alkaneessa remontissa.

– Sijainti on yksi meille tärkeistä asioista. Se, miten Marski tulee elämään ja olemaan osa kaupunkia, on yksi tekijä pärjäämisessämme hotellien välisessä kilpailussa Helsingissä. Olemme myös ketteriä, kuuntelemme asiakkaita, ja sitä mitä he haluavat, Puranen kuvailee.

Hotelli Marskin julkisivu Mannerheimintien suuntaan säilyi remontissa entisenlaisena.

Hotellin ravintolan nimeksi tulee Kuusi palaa.

– Tarjolle tulee suomalaisia klassikoita kansainvälisellä twistillä. Eli esimerkiksi sushia suomalaisittain. Aamiaiselle tuomme oman viilin, pannukakkuja ja superfoodia, keittiöpäällikkö Sami Lyly kertoo ruokapuolesta.

Mannerheimintien puolella sijaitsevan kahvilan nimi on 7:01, koska tarinan mukaan marsalkka Mannerheim nautti aamukahvinsa tasan kello 7:01.

Hotellissa on kaikkiaan 363 huonetta, joista 15 on esteetöntä.

– Sisustuksessa kunnioitetaan sitä, että hotelli on 1960-luvulta. Sisustuksesta löytyy sen ajan muotokieltä, värimaailmana ovat sininen, punainen ja kulta, Puranen jatkaa.

Hotelli Marskin sviitin makuuhuone.

Helsinkiin on viime vuosina valmistunut lukuisia uusia hotelleja joko uudisrakennuksiin tai olemassa oleviin vanhoihin kiinteistöihin. Ja lisää on tulossa.

Marski kuuluu Helsingin klassikkohotelleihin. Ennen kuin uusi hotelli rakennettiin ja avattiin, oli tontilta purettu Kiseleffin palatsina tunnettu rakennus.

– Mietimme myös sitä, että muutettaisiinko Marskin nimi toiseksi, mutta siihen ei lähdetty. Toukokuussa katolle asennetaan tuttu Marski-valokyltti, mutta sen yhteydessä ei ole enää Scandic-kylttiä, Puranen sanoo.

Hotelli on toki edelleen Scandicin operoima, mutta se on nyt operaattorinsa ensimmäinen niin sanottu signature-hotelli Suomessa. Scandicin nettisivuilla näillä hotelleilla kerrotaan olevan ainutlaatuinen luonne, jota täydentävät myös esimerkiksi monipuoliset tapahtumat.

Lönnrotinkadun puolelta näkyy Hotelli Marskin ylimpien kerrosten uudisosaa vihreäsävyisenä.

Marskissa työskentelee edelliseen liittyen lifestyle concierge -tittelillä varustettu Elina Hankkio. Hän toteuttaa omalta osaltaan hotellissa lanseerattua finnfullness-asennetta, joka nivoutuu aitoon helsinkiläisyyteen ja suomalaisuuteen.

– Marskissa tulee olemaan entistä enemmän tapahtumia myös helsinkiläisille. Haluamme tarjota mahdollisuuksia nuorille suomalaisille taiteilijoille esimerkiksi musiikin ja kuvataiteiden saralla, Hankkio selvittää.

Myös Puranen sanoo, että Marski ei halua leimautua kokoushotelliksi vaan tapahtumien hotelliksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ensimmäiset kuvat julki uudesta hotelli Marskista – mutta mitä on finnfullness?18.1.2019 13.20
Helsingin ydinkeskustan klassikkohotelli remonttiin – haitta liikenteelle kestää kauan8.1.2018 10.24
Helsingin ydinkeskustan hotelli uusiksi – Tiesitkö tämän kaiken klassikkohotellin historiasta?22.3.2018 19.20
Cumulus-hotellit katoavat Suomesta – Helsingin klassikkohotelli pitää nimensä18.1.2018 09.18
Kuvat: Hotellin ja kodin naittavia hybridiasuntoja Helsinkiin26.4.2019 09.51
Vanha helsinkiläinen Upseerikasarmi muutetaan hotelliksi – myös 50 asuntoa arvopaikalle suunnitteilla8.4.2019 19.35
Kuvat: Helsingin ydinkeskustan funkkishotelli uusittiin – luksushuoneesta avautuu upea näköala3.4.2019 19.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu