Puheenaihe

"Onko mun elämä aina tällaista odotushuoneessa olemista?" – lapsettomuudesta kärsineet Minna ja Katja jakavat tarinansa, sillä puhuminen helpottaa sielua raastavaa kaipuuta

Minna Tuominen ja Katja Helenelund ovat lapsettomien lauantaina mukana Porvoon pikkukirkossa, jossa on tyhjän sylin messu lapsettomille, lapsensa menettäneille, keskenmenon kokeneille ja abortin läpikäyneille ja heidän läheisilleen.

Tanja Kuisma

Kun saisin tulla äidiksi. Katsella ja keinutella vauvaa sylissäni. Sanoa, minun lapseni. Rakkain aarteeni. Kasvaa ja iloita hänen rinnallaan, kanssaan. Elää, varjella, suojella.

Kun saisin.

Lapsettomuus on vaikea asia, joka koskettaa niin monta naista – ja miestä. Halusta saada lapsi ja tulla äidiksi voi tulla yhdelle särkynyt unelma, josta on vain jotenkin jatkettava elämää eteenpäin. Toisille lapsi tulee, sittenkin.

Minna Tuominen ja Katja Helenelund kertovat tässä jutussa omat erilaiset tarinansa.

Minna Tuominen meni naimisiin 1997, mutta lapsen saaminen ei ollut aluksi akuuttia.

– Sitten yritettiin vuosi ja kun ei tärpännyt mentiin tutkimuksiin, joissa minulla todettiin endometrioosi. Leikkausten jälkeen seuraava pari vuotta meni hedelmöityshoidoissa, ensin inseminaatioissa ja sitten IVF-hoidoissa, jotka olivat raskaita etenkin minulle keskenmenojen vuoksi. Olisi ollut mahdollista jatkaa vielä luovutetuilla sukusoluilla, mutta päätimme lopettaa.

– En ole koskaan elämässäni ollut niin surullinen, kuin hoitojen aikaan. Kun kaikki on niin turhaa, tunne vie syvälle, Tuominen sanoo.

Helsingissä tuolloin asunut pariskunta oli ilmoittautunut adoptioneuvontaan, joka alkoi syksyllä 2004.

– Se oli tosi hyvä. Se vahvisti parisuhdetta ja tutustuimme sen myötä paremmin toisiimme.

Ajatuksena oli adoptoida lapsi Thaimaasta. Valmennuksen lopulla Minna Tuominen kävi sosiaalitoimistossa, jossa kysyttiin halukkuutta adoptoida suomalainen poikavauva. Hän muutti kotiin 1,5 viikon kuluttua.

– Sieltä se meidän kahdeksanviikkoinen Luukas tuli! Lapsettomuuden suru olisi voinut jäädä päälle, mutta kaikki järjestyikin ihanasti.

– Vauva oli yllätys. Meille tulvi tukea ja apua, kun emme olleet osanneet varautua ja asioita piti järjestellä aika nopeasti. Olin seurakuntapappina Kannelmäessä ja minulla oli kaksi siunaustilaisuutta samana päivänä. Toisen muistotilaisuuteen en mennyt, vaan ilmoitin jääväni nyt äitiyslomalle.

Synnyinkaupunki Porvoo kutsui takaisin 2010. Tuomiset ryhtyivät rakentamaan taloa.

– Tapahtui yllätys, minä olinkin raskaana!

Minna Tuominen kertoo miehensä pelänneen keskenmenoa niin, ettei uskaltanut kertoa kenellekään ennen kuin tyttären tulo jo näkyi rouvassa.

Sen jälkeen perhe on rakentanut yhteyden myös Luukaksen biologisten vanhempien ja suvun kanssa. Nyt teini-ikäinen poika kun halusi ekaluokalla nähdä sen mystisen masuäidin, jolta tuli lahjoja.

Minna Tuominen lähti 2009 opiskelemaan parisuhdeterapeutiksi Väestöliitossa. Lapsettomien yhdistyksen Simpukan kautta hän sai kahdeksan naisen elämänkerrat, joista teki lopputyönsä.

– Ymmärsin vasta silloin, että lapsettomuus voi olla traumatisoiva elämänjakso, ja se voi kestää monta vuotta. Kertomuksissa toistui viesti, että onko tämä mun elämä aina tällaista odotushuoneessa olemista. Toisia pareja lapsettomuus yhdisti, toisia erotti muun muassa alkoholismin tai sivusuhteiden muodossa.

Porvoossa yläasteikäisestä lähtien asunut Katja Helenelund halusi lapsen, mutta joutui sinkkuna miettimään haavettaan toisenlaisesta lähtökohdasta. Yksin vanhemmaksi ryhtyminen on suuri päätös, joka kysyy vahvaa luonnetta ja tukiverkostoa.

Porvoolainen kertoo tajunneensa, kuinka ympäröivästä yhteiskunnasta nousema on ajatus siitä, että lapsen pitäisi syntyä parisuhteessa. Eräs sinkkuäiti kannusti häntä eteenpäin kysymällä, että oletko ajatellut ominpäin lähteä lasta yrittämään?

– Olen tyytyväinen sinkkuna, ja olin joskus todennut nuorempana, että jos ei ole parisuhdetta ennenkuin täytän 30 vuotta, niin menen spermapankkiin.

3,5 vuotta kestäneet hoidot alkoivat psykologikäynneillä Väestöliitossa, josta hän siirtyi lopulta Dextralle hoitoihin.

– Lähdin innoissani ajatuksella, että nyt musta tulee äiti, toivottavasti. Olin ensin inseminaatiohoidoissa, sitten omilla soluilla IVF-hoidoissa ja perään luovutetuilla soluilla, jossa yhteydessä liityin Simpukan vertaistukiryhmään. Lopulta totesin, ettei mun aivot kestä sitä odotustilaa, kun kaikki jää mitä jos -tilaan.

Pari vuotta sitten Helenelund totesi henkisesti tehneensä kaikkensa, ja päätti lopettaa roikkumisen odotustilassa.

– Se oli helpotus, mutta vieläkin olen välillä ihan valmis soittamaan klinikalle, kun tulee paniikkitunne, että mitä olenkaan tekemässä, kun mahdollisuus olisi kuitenkin vaikka hyvin pieni.

Hyväntahtoiset ”Voithan sä adoptoida lapsen” tuntuivat ymmärtämättömiltä lohkaisuilta.

– Odotus on hoidoissa rankinta ja adoptioprosessi on pelkkää odottamista.

Katja Helenelund huomauttaa, että elämä voi olla hyvää myös ilman omaa lasta. Päätös hoitojen lopettamisesta avasi muita ovia.

– Nautin vapaudesta. Toisaalta aloitin psykologian opinnot valmistuakseni lapsettomuusterapeutiksi. Lisäksi olen Simpukan hallituksessa ja tiiminvetäjä vertaistukiryhmässä ja järjestän erilaisia tapahtumia.

– Lapsettomuudesta on tärkeä puhua, että saa tuntea, ettei sen asian kanssa ole yksin.

Tällä viikolla vietetään Suomessa lapsettomuusteemaista Simpukka-viikkoa.

Tapahtumia on ympäri maan muun muassa pk-seudulla, Tampereella ja Porvoossa.

Helsingin tuomiokirkon kappelissa järjestetään tyhjän sylin rukoushetki la 11.5. klo 16. Rukoushetki kestää puolisen tuntia. Sen jälkeen on mahdollisuus jutusteluun kahvin tai teekupposen ääressä.

Helsingissä lapsettomien lauantaita vietetään myös klo 16 Tyhjän sylin messussa Viikin kirkossa.

Tikkurilassa tyhjän sylin messu on la 11.5. klo 18 Pyhän Laurin kappelissa ja Vihdissä Lapsettomien lauantaita vietetään klo 18 Vihdin kirkossa.

Porvoossa lapsettomien lauantaina vietetään tyhjän sylin messua ensimmäistä kertaa.

Kaksikielinen tilaisuus on 11.5. klo 18 pikkukirkossa. Se on tarkoitettu lapsettomille, lapsensa menettäneille, keskenmenon kokeneille ja abortin läpikäyneille ja heidän läheisilleen. Tulijoiden toivotaan saapuvan ilman lapsia.

Messun jälkeen on mahdollisuus keskusteluun kahvi- tai teekupin äärellä. Tilaisuudessa ei pidetä puheita, vaan sisältö on ennemminkin meditatiivisia tekstejä, musiikkia, rukousta ja mukaan on tulossa myös tanssija.

Pikkukirkkoon voivat tulla myös miehet ja naiset iästä riippumatta, koska messu ei ole vain nuoria naisia varten.

– Meitä on erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän surun ja tyhjyyden. Tervetulleita ovat myös miehet, joista moni haluaa pitää lapsettomuuden sisällään, ja he, jotka eivät usko. Usko voi olla toisille lohdun tuoja, vaikka lapsettomuusvaiheessa voi olla jumalallekin tosi vihainen, Minna Tuominen toteaa.

Katso lisää: Simpukka.info

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

”Elämä ei lopu lapsettomuuteen” – Mirva, 33, irrottautui kivusta, epätoivosta ja pelosta, että oma mies jättää23.9.2016 19.08
Lapsettomuuden kokenut Satu Taiveaho: Äitienpäivä ei ollutkaan niin iso juttu8.5.2016 19.16
Anoreksia, dementia, lapsettomuus - Milanan levyllä on rankat aiheet28.7.2014 21.00
Lapsettomuus johti eroon – auttaa nyt muita eroseminaarissa17.1.2014 13.36

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu