Puheenaihe

Nykäsen ystävä kritisoi vanhaa vankilatuomiota – IL: "Syytön mies tuli luultavasti tuomittua"

Matti Nykäsen pitkäaikaisen ystävän mukaan miehelle langetettu vankeustuomio meni väärin.

Pasi Huuhtanen / ESM:n arkisto

Edesmenneen Matti Nykäsen pitkäaikainen bändikaveri, kitaristi Jussi Niemi esitti sunnuntai-iltana Ylen Arto Nybergin keskusteluohjelmassa oman näkemyksensä Nykäsen vuonna 2004 saamasta törkeästä pahoinpitelytuomiosta.

Tuomio vei Nykäsen vankilaan asti. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi hyppääjän kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.

Näkemyksistä kertoo Iltalehti verkkosivuillaan.

Kyseessä on tapahtumasarja, joka sijoittuu elokuuhun 2004 ja tuolloisen avioparin Matti ja Mervi Nykäsen mökille Nokian Tottijärvelle. Alkoholilla oli tapahtumiin vankka osuus. Iltalehden mukaan poliisi mittasi Nykäseltä 3,5 promillen humalan ja Nykäsen tuolloiselta vaimolta 4,5 promillen humalatilan.

Samassa tapahtumasarjassa avioparin ystävä oli saanut lihaveitsen hartiaansa. Käräjäoikeus tuli siihen lopputulokseen, että Nykänen oli sen sinne tuikannut hävityn sormikoukun seurauksena.

Kitaristi Jussi Niemen näkemyksen mukaan Nykänen oli itse loppuun asti sitä mieltä, että hän ei ollut syyllinen tekoon.

– Puukosta ei löytynyt kenenkään DNA:ta, Matti itse makasi verilammikossa, hänet oli pahoinpidelty. Ei ollut mitään näyttöä Mattia kohtaan, Niemi kertoi Iltalehden mukaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu