Puheenaihe

Nyt särkyy sydän! Poliisi ja vapaaehtoiset pelastivat kissanpennut valtatieltä – saivat nimekseen Rambo ja Rocky

Rocky ja Rambo pääsivät Saara-kissan nisälle ja hellään hoivaan heti, kun tulivat Tolkkisten kissatalolle.

Tanja Kuisma

Uusimaa-lehti kertoo koskettavan tarinan pienten kissanpentujen huimista seikkailuista Porvoossa.

Valtatiellä 6:lla toikkaroineen vastasyntyneen kissanpoikasen ja sen äidin elämä oli päättyä lyhyeen, kunnes kotimatkalla ollut Piia Rantala teki äkkipysähdyksen tien varteen.

– Loukkaantunut kissa raahautui tien yli. Toinen takajaloista ei toiminut ja toista silmää ei ollut, jos oikein näin. Jarrutin etten ajaisi sen yli. Sitten huomasin keskellä tietä kissanpennun, jonka otin syliini. Emokissa karkasi aidan läpi metsään, Rantala kertoo Uusimaalle.

Poliisi sai pennusta ilmoituksen, ja kuljetustehtävän saanut partio nimesi penturukan, yksinäisen selviytyjän, Ramboksi.

– Jos olet onnekas, lain vahva koura ottaa sinut suojaansa. Ja elämä kantaa, uuden mahdollisuuden antaa. Rambolle löytyi sijaisemo Tolkkisten kissatalolta ja turva samanikäisten pentujen joukossa, kommentoi Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistys myöhemmin Facebook-seinällään.

Myöhemmin etsijät, joita löytyi läheltä lukuisia paikallisia, löysivät vielä pennun sisaruksenkin.

Se nimettiin Rockyksi.

– Pieni Rocky ja emo löydettiin pari tuntia sitten, mutta emo juoksi karkuun ja pitkästä etsinnästä huolimatta ei löydetty eikä muita pentujakaan, oli pakko lopettaa pimeyden ja huomisten töitten takia, päivitti etsijöissä mukana ollut Tintti Strand Uusimaan mukaan.

Rocky ja Rambo ovat olleet neljävuotiaan Saara-emon nisällä kulmahuoneessa Tolkkisten kissatalossa.

– Ne ovat eilen syntyneitä. Saara rupesi heti huolehtimaan niistä. Kiitos pentujen pelastumisesta löytäjälle ja lukuisille etsijöille, Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistyksen sihteeri Jaana Juvonen toteaa Uusimaalle.

Vastasyntyneet syövät ja nukkuvat seuraavat viikot. Kaksiviikkoisina avautuvat silmät. Neljän viikon kuluttua huoneessa on jo melkoinen vilinä. Vasta silloin voivat ensimmäiset pennuista kiinnostuneet tehdä mahdollisia varauksia.

Kissanpennut luovutetaan aikaisintaan 12-viikkoisina rokotettuina ja vain sisäkissoiksi tai vain valjaissa tai ulkotarhassa ulkoileviksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat