Puheenaihe

Oodin terassi avautuu reilun viikon kuluttua

Keskustakirjasto avautui joulukuussa.

Päivi Tuovinen/Arkisto

Keskustakirjasto Oodin katutason terassi avautuu lauantaina 18. toukokuuta. Kahvilan ulkoterassilla esiintyy tarttuvaa poppia soittava helsinkiläisyhtye Post-Water Society kello 15 ja kello 18.

Myös Oodin parveketerassin piti avautua toukokuussa, mutta Helsingin Sanomien mukaan aidassa on havaittu turvallisuuspuutteita. Aidan alareunaan jäi 16 senttimetrin korkuinen rako, kun sallittua olisi korkeintaan 5 sentin rako.

Keskustakirjaston johtaja Anna-Maria Soininvaara sanoi HS:lle, että koko aita on nyt poistettava terassin lipalta ja rakennettava siihen alaosa. Soininvaaran arvion mukaan valmista olisi toukokuun lopussa.

Arkkitehtuuristaan ylistetyssä Oodissa on ollut turvallisuuspulmia jo aiemmin. Helsingin Uutiset kertoi tammikuussa, että sisätiloissa, kiipeilyyn houkuttelevassa lasten tapahtumatilassa oli havaittu putoamisvaara ja alue eristettiin parempien kaiteiden rakentamista varten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Oodi myöntää häiriöt lukurauhassa – opiskelijat pänttäävät jopa 10 tuntia hälyisässä kirjastossa31.3.2019 19.15
Oodissa menee pian 1 000 000 kävijän raja rikki – luvassa yllätyspalkinto25.3.2019 12.24
Upouuden Oodin lastenosastoa täplittävät nyt kirkuvat eristysnauhat – "Kukaan ei ole onneksi tippunut rakennelmasta"24.1.2019 18.05
Keskustakirjasto avautuu, mutta sen rakentaminen jatkuu vielä – "Tästä tulee varmaan suosittu selfie-nurkkaus"30.11.2018 11.00
Entistä useampi kirja jää sinne minne se palautetaan, kirjastot keventävät siirtelyrumbaa – "Työntekijöille jää enemmän aikaa opastaa asiakkaita"24.2.2019 19.50
Helsingin uusin leikkipuisto ei tarjoa ilmaista kesäruokaa – ruokailuperinne alkaa jälleen koulujen loputtua10.4.2019 07.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu