Puheenaihe

EU-parlamentissa 90 ihmistä johtava Sanna Lepola näkee naisten jäävän yhä varjoon – "Pitää tehdä vähintään kolme kertaa enemmän töitä"

– Moni nainen potee syyttä huijarisyndroomaa peläten paljastuvansa, ettei olekaan niin hyvä, Sanna Lepola sanoo. Positiivisen palautteen antaminen on tehokas lääke itsetunnon kohottamiseen ja innostuksen lisäämiseen.

Päivi Taskinen-Kekki

Sanna Lepolan tuntee Euroopan parlamentissa suomalaiseksi siitä, että hän syö lounasta kello 12.

– Se on eteläisempien kollegoiden joukossa vitsi. Suurin osa kun syö lounasta vasta noin kello 13.30 tai 14, hän kertoo.

Lepola on myös ensimmäinen suomalainen, joka on noussut europarlamentin poliittisen ryhmän pääsihteeriksi.

Alaisia Lepolalla on 90, ja hän yrittää kannustaa erityisesti naisia.

– Miehillä on kautta aikain ollut hyvä veli -verkostot. Se, että jeesataan vähän kaveria, hän sanoo.

– Naistenkin on työelämässä tuettava toisiaan ja tehtävä sitä systemaattisesti, jotta he uskaltavat ottaa tilan.

Esimiehenä Sanna Lepola on havainnut, että erinomaisesti työnsä tehneet naiset vähättelevät monesti suorituksiaan.

He myös aliarvioivat osaamistaan esimerkiksi kehityskeskusteluissa.

Institutionaaliseen epätasa-arvoon hän on törmännyt itsekin.

– Vielä tänäkin päivänä koen, että naisena täytyy suoriutua enemmän. Pitää olla valmistautuneempi ja tehdä vähintään kolme kertaa enemmän töitä, jotta saa tunnustuksen, hän tarkentaa.

– Joskus joutuu myös kuulemaan kommentteja ulkonäöstä tai pukeutumisesta. Näillä seikoilla kun ei pitäisi olla mitään tekemistä työn kanssa.

Kun Lepola aloitti pääsihteerinä, hän otti yhdeksi tavoitteekseen edistää ryhmässään naisten välistä solidaarisuutta.

Kansainvälisistä tehtävistä Sanna Lepola innostui jo 9-vuotiaana, kun hän vieraili YK:n päämajassa perheensä kanssa.

– Oli kova juttu päästä New Yorkiin Siilijärven perukoilta, missä ei ollut edes katuvaloja, hän toteaa.

Unelmatyö vaikuttamisen mahdollisuuksineen löytyi politiikan parista.

– Politiikassa päätöksiä tehdään yleensä konsensusta rakentamalla. Asioihin pystyy vaikuttamaan rakentavalla asenteella ja olemalla realistinen, hän sanoo.

Ryhmän sisällä pystyn vaikuttamaan vielä enemmän.

– Olen pyrkinyt muuttamaan sihteeristömme sisäisiä toimintatapoja, ja yksi parhaita palautteita, joita olen saanut henkilöstöltäni on se, että heistä tuntuu, että oikeasti välitän heidän hyvinvoinnistaan.

Lepolan mielestä parasta politiikassa on yhteisöllisyys.

– Tehdään yhdessä työtä sen eteen, mitä koetaan merkitykselliseksi. Se on joskus intohimoista hommaa.

Työpäivät Euroopan parlamentissa ovat pitkiä.

Tyypillinen työpäivä alkaa noin kello 8, ja viralliset kokoukset käynnistyvät kello 9. Niitä ennen ehtii hetken valmistautua.

– Kokouksissa, joissa mepit ovat läsnä, on tulkkaus. Muissa kokouksissa ei. Tällaisissa kokouksissa käytettävä kieli on pääsääntöisesti ranska tai englanti, usein molemmat, Sanna Lepola selostaa.

– Kokouspäivinä tapaamiset jatkuvat iltaisin keskimäärin kello 18.30 asti. Siihen päälle vielä sähköpostit ja juoksevat asiat. Kotona olen noin kello 19.30.

Lepolan työtehtävät määräytyvät sen mukaan, onko kyseessä valiokuntaviikko, ryhmäkokousviikko, meppien vaalipiiriviikko, täysistuntoviikko Strasbourgissa tai kaksipäiväinen mini-istuntoviikko Brysselissä.

– Valmistelen ryhmäkokousten esityslistat, ja ryhmäni osalta osallistun täysistunnon esityslistan valmisteluun. Täysistunnoissa mepit saavat puhua rajallisesti. Yleinen puheen kesto on 1–1,5 minuuttia, Lepola valottaa.

– Yksi tehtävistäni on puheajan jakaminen mepeille. Usein käytettävissä on 5–6 minuuttia, ja halukkaita puhujia kolminkertainen määrä aikaan nähden.

Lepola myös valmistelee puhemiehistökokoukset ryhmänsä osalta ja on vastuussa suhteista muihin poliittisiin ryhmiin sekä muihin EU-instituutioihin.

Kun Sanna Lepolan esikoinen syntyi, lapsen isä jäi vuodeksi kotiin.

– Missään ei ole sanottu, että lapsen hoitajan pitäisi olla äiti. Yhtä hyvin se voisi olla mummo tai ukki, hän huomauttaa.

Kun Lepolan toinen lapsi syntyi, hän kokeili kotona olemista, mutta se ei sopinut hänen suorittajaluonteelleen.

– Aloin maanisesti järjestellä maustepurkkeja jonoon ja lajitella liinavaatteita, hän muistelee.

– Sitten mietin, että miksi en menisi töihin. Voisin sitten hyvällä omalla tunnolla maata illalla lastenhuoneen lattialla tai sohvalla, enkä miettiä, ovatko maustepurkit ojennuksessa.

Lepola tietää, että vaativan työn ja lapsiperhearjen yhteensovittaminen on joskus haastavaa, mutta järjestelemällä ja apua pyytämällä arki rullaa.

– Olen ulkoistanut monta kotihommaa, jotta voisin viettää vapaa-aikani täysin lasteni kanssa, hän mainitsee.

– Myös eläkkeellä oleva isäni saapuu Suomesta mielellään auttamaan. Toki olen tuntenut usein huonoa omatuntoa siitä, etten ole ollut tarpeeksi kotona. Monta vanhempainiltaakin on jäänyt välistä.

Brysseliläisessä elämänmenossa Sanna Lepola nauttii monikulttuurisuudesta.

– Kielet ja kulttuurit kohtaavat kaikkialla ja elävät sulassa sovussa, hän kuvailee.

Suomessa ja Kuopiossa hän käy kahdesta kolmeen kertaan vuodessa.

– Kuten melkein kaikki ulkosuomalaiset, palaan kotiin Brysseliin matkalaukku täynnä salmiakkia, ruisleipää, kauraryynejä ja suomalaisia kirjoja.

Lepola toivoo, että ihmiset lähtisivät aktiivisesti EU-vaaliuurnille.

– EU-vaalit eivät ole mitkään sekundavaalit. Kunpa kaikki ymmärtäisivät, kuinka paljon kansallista lainsäädäntöä tulee täältä.

Teksti: Päivi Taskinen-Kekki

Sanna Lepola

Ikä: 49

Perhe: poika Jonatan, 15, ja tytär Daniela, 20

Kotikunta: Bryssel, lähtöisin Siilinjärveltä ja Kuopiosta

Tehtävä EU:ssa: pääsihteeri Euroopan Parlamentin vasemmistoryhmässä (GUE / NGL) vuodesta 2017

Aikaisempi työhistoria: Europarlamentaarikko Esko Seppäsen avustaja v. 1999–2007. V, ryhmävirkamies Euroopan Parlamentin vasemmistoryhmässä 2007–2009, apulaispääsihteeri parlamentin vasemmistoryhmässä v. 2009–2017

Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (pääaineena kansainvälinen politiikka) Tampereen yliopisto, M.A in European Politics, Leicester University

Harrastukset: Jooga, pilates, Netflixin katsominen

Oho: ”Ensikosketukseni poliittiseen osallistumiseeni oli 9-vuotiaana. Vanhempani kielsivät minulta ruokapöydässä lukemisen. Kirjoitin kirjeen siilinjärveläiselle ministerille Katri Helena Eskeliselle ja ehdotin lakia, joka takaisi lapsille oikeuden lukea ruokapöydässä. Lakia ei tullut, mutta sain ministeriltä kirjeen, jossa hän totesi, että hänen mielestään saan jatkaa lukuharrastustani. Myös ruokapöydässä.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu