Puheenaihe

"Tähän loppui osaltani kananmunien syönti" – IL: Suomalaisnainen koki aamupalallaan ikävän yllätyksen

Arkistokuva

Tamperelainen Teija Tolvanen kertoo Iltalehdelle ikävästä kokemuksestaan, jonka hän eli sunnuntaina aamupalaa tehdessään.

Tolvanen oli tekemässä itselleen munakasta, kunnes jotain odottamatonta tapahtui. Munaa lasiin rikkoessaan sieraimiin kantautui hirvittävä löyhkä. Muna oli verenpunainen ja täysin syömäkelvoton.

Kananmunissa oli päiväystä jäljellä vielä viisi päivää.

– Tähän loppui minun osaltani kananmunien syönti. Niin epämiellyttävä kokemus ja vielä kaksi kertaa tapahtunut, Tolvanen kommentoi Iltalehdelle.

Iltalehden haastatteleman DAVA Foodsin toimitusjohtajan Juha-Petri Jokisen mukaan nykyisellä pakkausteknologialla on käytännössä mahdotonta, että kananmuna olisi lähtenyt tuotannosta pilaantuneena.

Jokisen mukaan syy kananmunan pilaantumiseen voi olla sen kostuminen tai kuoreen tullut särö.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Epäily: 40 lasta saanut ruokamyrkytyksen helsinkiläisessä päiväkodissa ja koulussa – "Oksentelua ja korkeaa kuumetta"10.5.2019 17.33
Yli 100 kebabravintolaa jättisyynissä: Karuja tuloksia – "Mahdollinen ruokamyrkytyksen aiheuttaja"11.1.2019 20.00
Suomalaisfirma intoilee kehittämästään "vegekananmunasta" – "Ei se kauas osu"5.2.2019 10.12

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu