Puheenaihe

Helsingistä suojaa etsivälle voidaan tarjota turvakotipaikkaa jopa Oulusta – "Henkilö, jota uhkaa hengenvaara, lähtee"

Pääkaupungin turvakoti ry:llä on kolme turvakotia pääkaupunkiseudulla. Kuvassa yhdistyksen toiminnanjohtaja Karola Grönlund.

Katja Riihola

Reilu vuosi sitten avattu turvakoti Pellas oli ensimmäisen vuotensa aikana täynnä useita päiviä. Näin kertoo sen toiminnasta vastaavan Pääkaupungin turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Karola Grönlund. Pääkaupungin turvakoti ry:llä on Espoossa sijaitsevan Pellaksen lisäksi kaksi turvakotia Helsingissä.

Turvakodit tarjoavat suojaa, kun kotona oleminen on turvatonta pelon, väkivallan tai uhkailun takia.

– Pellaksessa oli viime vuonna 146 asiakasta. Heistä puolet oli aikuisia ja puolet aikuisten mukana turvakotiin tulleita lapsia, Grönlund kertoo.

– Hyvin harva, jos kukaan, tulee turvakotiin ensimmäisen lyönnin jälkeen. Väkivaltaa on ollut vähintään henkisenä väkivaltana jo pidempään. Lopulta tilanne kärjistyy jollakin tavalla, Grönlund kuvailee.

Asiakkaista espoolaisia oli viime vuonna 51 prosenttia.

Yhdistyksen kolmessa turvakodissa oli viime vuonna yhteensä 682 asiakasta. Heistä 352 oli aikuisia ja loput lapsia.

– Asiakkaita kaikkiin kolmeen turvakotiimme tulee lähikunnista, mutta myös aina Järvenpäästä Ouluun ja Kemiin asti, Grönlund kertoo.

Suomen turvakodeilla on Grönlundin mukaan yhteinen tietokanta, josta näkyvät vapaat paikat eri puolilla maata.

– Jos vaikka turvakodissa Oulussa on paikka vapaana, Helsingissä vaille paikkaa olevalle tarjotaan sitä. Aika harva kuitenkin ottaa paikan vastaan kaukaa, koska oma ja lasten elämä on täällä.

– Toki henkilö, jota uhkaa hengenvaara, lähtee toiseen kaupunkiin, hän lisää.

Pääkaupungin turvakoti ry:n toimipisteistä piti viime vuonna ohjata muihin turvakoteihin yhteensä 568 aikuista ja lasta, koska ne olivat täynnä.

– Pelkästään meidän lukumme muualle käännytettävien määrästä kertoo siitä, että tarvetta lisäpaikoille on, Grönlund sanoo.

Samoilla linjoilla on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kehittämispäällikkö Joonas Peltonen.

– Pääkaupunkiseudulla ja muillakin alueilla turvakodit ovat kovassa käytössä. Lisää turvakotipaikkoja tarvitaan sekä pääkaupunkiseudulle että muualle, sillä tarvetta on, Peltonen sanoo.

Koko maassa turvakotien perhepaikkojen määrä nousee THL:n mukaan tänä vuonna 179 paikasta 202 paikkaan.

Uusista paikoista osa tulee pääkaupunkiseudulle, jossa turvakotien perhepaikkojen määrä kasvaa kuluvana vuonna 60:een.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu