Puheenaihe

Elätkö avoliitossa? Puolison kuolema voi tuoda ikävän yllätyksen, vaikka henkivakuutus olisi voimassa

Suurella osalla suomalaisista puolison kuolema heilauttaisi pahasti perheen taloutta.

Arkisto

Puolison kuolema heilauttaisi oman talouden pahaan epätasapainoon suuressa osassa suomalaisperheitä.

Tuoreen kyselyn mukaan noin joka kolmas aikuinen on varautunut puolison kuolemaan henkivakuutuksella.

Avoliitoissa eläville perhetragedia voi tuoda kuitenkin ikävän yllätyksen, vaikka vakuutus olisi otettu, muistuttaa Henkivakuutusyhtiö Kaleva.

Mikäli vakuutukseen ei ole kirjattu avopuolison nimeä, korvaus maksetaan kuolinpesälle eikä avoleskelle.

Kalevan teettämän kyselyn mukaan niistä suomalaisista, joilla on henkivakuutus, 17 prosentilla edunsaajaksi on laitettu avopuoliso. Tällaisissa tilanteissa avopuolison nimi pitää kirjata henkivakuutukseen, yhtiö neuvoo.

Avioliitossa eläviä sama sudenkuoppa ei koske.

Myös erotilanteissa kannattaa aina päivittää henkivakuutuksen edunsaaja, yhtiö neuvoo.

Kalevan kyselyn mukaan jopa 40 prosenttia arvioi, että puolison kuollessa leski joutuisi muuttamaan nykyisestä kodista edullisempaan asuntoon.

Joka kolmas sanoo, että oma elintaso laskisi melko tai erittäin paljon.

Joka viides arvioi, että joutuisi myös myymään muuta omaisuuttaan. Kuluja pienennettäisiin autosta luopumalla tai vaihtamalla se edullisempaan.

Myös lomamatkat ja vapaa-ajan hemmottelut vähenisivät. Joka kolmas kertoi, että niitä vähennettäisiin tai luovuttaisiin kokonaan.

– Lomamatkojen vähentäminen ei todennäköisesti aiheuta suurinta menettämisen tuskaa. Valitettavan moni joutuu kuitenkin tinkimään aidosti tärkeistä asioista. Joka seitsemäs perheellinen kertoo, että edessä olisi ruokamenojen pienentäminen, kommentoi Kalevan toimitusjohtaja Timo Laitinen.

Kyselyyn haastateltiin 1001 parisuhteessa elävää 18–65-vuotiasta suomalaista. Joka kolmas vastaaja kertoi, ettei ole varautunut puolison mahdolliseen kuoleman ennakolta.

Suosituin varautumiskeino on itselle ja puolisolle otettu henkivakuutus. Toisella sijalla tulevat säästöt ja niiden kartuttaminen. Kolmanneksi suosituinta on panostaa sijoituksiin.

Kyselytutkimuksen teki YouGov Finland ja sen keskimääräinen virhemarginaali on noin 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mistä sinä karsisit menoja, jos puoliso yllättäen kuolisi?

Vaihtaisin asuntoa tai autoa edullisempaan
53% (59 ääntä)
Luopuisin matkoista ja söisin halvempaa ruokaa
20% (22 ääntä)
Käyttäisin henkivakuutuksen korvauksia tai säästöjä
14% (16 ääntä)
Myisin omaisuutta
13% (15 ääntä)
Ääniä yhteensä: 112

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu