Puheenaihe

Koululaiset tilausbusseilla Vartiokylästä evakkoon Malmille, jatkossa kuljetukset voivat yleistyä – tilapäällikkö: "Joskus ainoa keino"

Vartiokylän 400 oppilasta kuljetetaan syksyn ajan busseilla Malmille. Erityisesti tilanteissa, joissa väistötila pitää saada nopeasti, tullaan Helsingissä todennäköisesti yhä useammin kuljettamaan oppilaita väistötiloihin busseilla.

Helsingin kaupunki

Oppilaiden kuljettaminen busseilla väistötiloihin saattaa lähivuosina kasvaa Helsingissä Espoon tapaan.

Tänä vuonna Helsingissä tarvitaan väliaikaisiksi koulutiloiksi noin parikymmentä parakkirakennusta.

– Jos tarvitaan nopeampia ratkaisuja, eikä lähistöllä ole vapaana olevaa tilaa, tämä on ainoa keino. Aikaisemmin paviljonkihankkeet on pystytty toteuttamaan noin yhdeksässä kuukaudessa. Nyt ruuhkautumisen takia prosessi voi kestää vieläkin pidempään, sanoo oppilaiden bussikyydityksistä palvelutilaverkkoyksikön päällikkö Jarmo Raveala.

Espoossa oppilaita on kuljetettu bussimatkan päässä sijaitseviin väliaikaistiloihin huomattavasti Helsinkiä enemmän.

Helsingissä lapsia on aiemmin kuljetettu busseilla ainakin Laajasalosta Ruoholahteen ja Myllypurosta Kannelmäkeen. Ensi syksynä Vartiokylän ala-asteen 400 oppilasta kyyditetään syyslukukauden ajan Stadin ammattiopiston entisiin tiloihin Latokartanontielle Ala-Malmille. Vartiokylän pitkään sisäilmaongelmista kärsinyt koulu joko puretaan tai peruskorjataan.

Myös Malmin väliaikaistiloihin on tehty sisäilmatutkimuksia. Ravealan mukaan pääosa koulun tiloista voidaan ottaa väistökäyttöön. Myös kaupungin sisäilmasta vastaava erityisasiantuntija Riitta Harju vakuuttaa, että Malmin tilat ovat turvalliset.

Rakennukseen teetetyt selvitykset valmistuivat tänä vuonna.

– Tulokset on käyty meillä läpi ja päädytty siihen, että tiloja voidaan käyttää. Kaksi tilaa, jotka otetaan pois käytöstä, sijaitsevat sivurakennuksessa. Tarvittavat korjaustoimenpiteet tehdään kesällä, Harju toteaa.

Rakennukseen tehdään muun muassa tiivistykseen sekä ilmavaihtojärjestelmiin liittyviä korjauksia. Ensi vuoden alussa Vartiokylän oppilaat siirtyvät Kontulan Rintinpolun parakkeihin. Oppilaiden kuljettaminen Malmille tulee Ravealan mukaan syyslukukauden osalta maksamaan noin 300 000–400 000 euroa.

Myös parakkien vuokraamisesta koituu Helsingille iso lasku. Helsinki maksaa parakeista vuosittain vuokraa useita miljoonia euroja.

Esimerkiksi päiväkoti Hiekkalinnan ja päiväkoti Ahdin yhteiset väistötilat Vuosaaressa tulivat maksamaan viidessä vuodessa yhteensä kolme miljoonaa euroa.

Sen lisäksi, että väistötilat ovat kalliit, herättävät ne usein lähialueen asukkaissa vastustusta.

– Mitä tiheämpi alue on sitä haastavampaa sieltä on löytää paikkaa. Jos parakit joudutaan laittamaan vaikka puistoon, ne herättävät ymmärrettävästi usein naapurustossa vastustusta, Raveala sanoo.

Kaupunki kehittää parhaillaan ennakoivaa yhteistyötä asukkaiden kanssa, jotta ratkaisut löydettäisiin hyvässä yhteisymmärryksessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vuosia sisäilmaoireita aiheuttanut koulu vihdoin remonttiin – korvaavia tiloja etsitään 16.4.2019 19.15
Mitta alkaa olla täysi Helsingissä – "En halua, että lapselleni tulee astma siksi, että hän käy koulua, jossa on sisäilmaongelmia"29.4.2019 13.50
Helsinkiläiskoulun sisäilmasta sairastunut opettaja pitää kaikki tuntinsa ulkona – "Välillä käyn lämmittelemässä autossa"9.2.2019 09.10
Taas yhtä uudehkoa koulua puretaan Helsingissä – sisäilmaongelmat riivasivat15.3.2019 19.15
Talttuvatko Suomea riivaavat sisäilmaongelmat ilmanvaihdon oikeaoppisella käytöllä? Asiantuntijat työstivät kunnille yhteiset ohjeet13.3.2019 10.46
Sisäilmaongelmien käyttäjäkyselyjä ylitulkitaan, älähtää THL – "Sellaista rakennusta ei ole olemassakaan, jossa kukaan ei oireile"18.2.2019 09.20
Yli 300 opettajan virkaa avoinna Helsingissä – "Ei voida puhua opettajapulasta"15.1.2019 07.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu