Puheenaihe

Syytteet kansanedustaja Leena Merta vastaan nurin – ex-avustaja joutuu korvaamaan 24000 euroa

Leena Meri (ps.)

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi keskiviikkona kansanedustaja Leena Merta (ps.) vastaan esitetyt syytteet.
 
Meren eduskunta-avustaja Petri Lehtinen syytti oikeudessa Merta kunnianloukkauksesta ja vaati Merelle sakkorangaistusta. Oikeus hylkäsi rangaistusvaatimuksen näyttämättömänä ja perusteettomana.

Asiasta uutisoi Aamuposti, jonka mukaan Lehtinen joutui maksamaan Merelle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista noin 24 000 euroa.

Lehtinen teki ensimmäisen rikosilmoituksen työpaikkakiusaamisesta keväällä 2017. Syksyllä 2017 kihlakunnansyyttäjä teki kuitenkin syyttämättäjättämispäätöksen.

Käräjäoikeudessa Lehtinen ajoi itse asiaansa siviilikanteena. Asianomistajarikoksissa on mahdollista viedä syyte oikeuden käsittelyyn ilman syyttäjää.

Käräjäoikeudessa Meren syytettiin muun muassa syyllistyneen kunnianloukkaukseen 24.2.2016–17.10.2017 esitettyään eduskunnan henkilöstöpäällikölle ja sen jälkeen muille henkilöille Lehtisestä valheellisen väitteen, että Lehtinen olisi ahdistellut Merta seksuaalisesti.

Lehtinen kertoi järkyttyneensä kuultuaan väitteestä ja joutuneensa siksi sairaslomalle. 

Oikeuden mukaan itse väite ja myös ajankohta, jolloin se olisi tapahtunut ovat riidanalaisia.  

Ottaen huomioon Meren kertomus ja väitteen epätodennäköisyys ylipäänsä yksin Lehtisen kertomus ei ole oikeuden mukaan riittävä näyttö osoittamaan Meren esittäneen eduskunnassa muille henkilöille valheellisia väitteitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

PS:n Leena Meri vastaa kunnianloukkaussyytöksiin – ex-avustaja nosti siviilikanteen, kun syyttäjä ei nostanut syytettä12.5.2019 19.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu